Putkistoon pääsee usein rasvaa, hiuksia, pesuaineita sekä muuta jätettä, esimerkiksi astianpesukoneen poistoletkun tai kylpyhuoneen lattiakaivon kautta. Ajan myötä jäte kerääntyy viemäriin ja aiheuttaa rasvoittumista ja sakkaantumista. Ensimmäisiä tukkeutumisen merkkejä ovat usein hajuhaittojen synty sekä veden hidas valuminen viemäriin.
Tukokset on syytä ottaa vakavasti, sillä pahimmassa tapauksessa ne voivat johtaa jopa vesivahinkoon. Joissakin tapauksissa vuodot eivät myöskään ole suoraan havaittavissa, vaan saattavat pikkuhiljaa vuotaa rakenteisiin ja aiheuttaa niissä homeongelmia. Puhdistus ja huolto ovat siis tarpeen, vaikka näkyviä ongelmia ei olisikaan vielä ilmestynyt.
Viemärin puhdistuksen hinta
Listasimme hintaesimerkkejä Urakkamaailman kautta kilpailutetuista viemärin puhdistustöistä. Kaikki esimerkit ovat oikeita, jo toteutuneita urakoita.
Toteutunut hinta:
520 €
Omakotitalon viemärin tarkastuskaivoon oli kertynyt jätettä ja kaivo oli menossa tukkoon. Kohteessa suoritettiin viemärin puhdistus. Lue
lisää...
Toteutunut hinta:
740 €
Vantaalla sijaitsevan 120m2 kokoisen talon viemäri puhdistettiin. Kohteena n. 40 vuotta vanha omakotitalo. Lue
lisää...
Toteutunut hinta:
1 364 €
Kauhajokelaisen omakotitalon sekä ulkorakennuksen viemärit kaipasivat puhdistusta. Viemäreitä oli yhteensä 4kpl. Lue
lisää...
Kilpailuta viemärin puhdistus
Jätä remontti-ilmoitus
Ilmoituksen jättäminen on ilmaista, eikä sido remontin tilaamiseen.
Kuinka usein viemärin puhdistus tulisi tehdä?
Suositeltu huoltoväli viemäreille on noin 10–15 vuotta. Ongelmien ilmetessä on toki syytä ottaa yhteyttä ammattilaiseen jo aiemmin. Huollon yhteydessä on usein myös tarpeen suorittaa putkistokuvaus, jonka avulla voidaan tarkastaa putkiston ongelmakohdat ja saada selville sen toimintakunto. Kuvaus nostaa luonnollisesti huollon kustannuksia.
Säännöllinen ja hyvin hoidettu huolto on kuitenkin paras toimenpide pidentämään viemäreiden käyttöikää, sekä ennaltaehkäisemään laajempia kunnostustoimenpiteitä. Urakkamaailman kautta löydät rautaisen ammattilaisen, joka osaa antaa arvion kotisi viemärin toimenpiteiden laajuudesta sekä hinnoista.
Huom! Viemärin puhdistuksen kestoon vaikuttaa viemärin likaisuus sekä putkiston koko. Mitä kauemmin edellisestä puhdistuksesta on aikaa, sitä perusteellisempi puhdistus yleensä tarvitaan.
Vaikka yleisesti ajatellaankin, että muoviputket ovat kestävä vaihtoehto, tulee niitäkin huoltaa. Ajan mittaan myös muovi venyy ja halkeilee ja sileäänkin pintaan jää kiinni rasvajäämiä ja muuta kodin jätettä. Jos putkisto on hyvässä kunnossa ei sitä ole syytä lähteä uusimaan, vaan perusteellinen puhdistus riittää toimivuuden palauttamiseksi. Tapauksissa joissa putkiston kunto kuitenkin vaatii laajempaa remonttia, voi sukitus olla oiva vaihtoehto.
Viemärin puhdistus-muistilista:
- Huolla n. 10-15 vuoden välein
- Harkitse putkistokuvausta
- Huolla myös muoviputket
- Jätä puhdistus ammattilaisen hoidettavaksi ja ota heihin yhteys heti ongelmien ilmetessä

Viemärin huuhtelu on tärkeä toimenpide
Jos viemäriä ei huuhdella säännöllisesti, pääsee viemäriin kertymään likaa joka voi aiheuttaa tukoksia. Huuhtelulla pyritään siis irroittamaan viemäriin kertynyt sakka ja rasva.
Viemärit ovat kovalla kulutuksella, sillä niihin kulkeutuu muun muassa astianpesukoneesta poistuva likainen jätevesi sekä kylpyhuoneen kautta hiuksia, pesuainejäämiä sekä hiekkaa ja muuta likaa.
Viemärit on myös hyvä huuhdella ennen niiden kuvaamista, jotta varmistetaan hyvä näkyvyys kuvauksen yhteydessä. LVI-alan ammattilaisilta löytyy tarvittavat laitteet tehokkaaseen painehuuhteluun.
Miten rakennuksen tai omakotitalon viemärin puhdistus tehdään
Viemärin puhdistukseen käytetään usein esimerkiksi harjapesua ja painehuuhtelua. Lisäksi myös hajulukot ja lattiakaivot puhdistetaan. Toimenpiteen jälkeen ammattilainen käy vielä remontin tilaajan kanssa läpi puhdistuksen tulokset, jolloin asukas saa tarkempaa tietoa kotinsa putkiston kunnosta.
Talvisin riskinä on myös putkien jäätyminen, joka usein johtuu siitä, että putkia ei ole eristetty riittävästi tai kaivettu tarpeeksi syvälle. Kupariputkilla on usein taipumusta jäätyä helpommin kuin muoviputkilla. Jäätyneiden putkien sulattaminen on myös paras jättää ammattilaisen hoidettavaksi, jotta vältetään putkien vauriot.
Ota viemärin puhdistuksen ammattilainen avuksi
Vaikka pienet tukokset onkin usein mahdollista hoitaa kotikonstein, kodin viemäri on syytä tarkastuttaa ammattilaisen toimesta tasaisin väliajoin. Ammattilainen osaa kartoittaa putkiston kunnon ja listata tarvittavat toimenpiteet. Heiltä löytyy myös oikea kalusto, jolla taataan oikeaoppinen viemärin puhdistus.
Aloita remonttisi löytämällä luotettava tekijä
Remonttiturva sisältyy kaikkiin Urakkamaailmassa tehtyihin remontteihin, jotka solmitaan Urakkamaailman kautta
Pyydä tarjouksia remonttiisi