Olohuoneen seinien paikkaus ja maalaus, Helsinki
8 minuuttia sitten
Olohuoneen seinien paikkaus ja maalaus, Helsinki
8 minuuttia sitten
ViimaTekniikka Oy, Tampere
4 tuntia sitten
Uusi sopimus luotu, Espoo
1 tunti sitten
Parketin asennus ja maalaus, Helsinki
46 minuuttia sitten
Peik Halme, Vantaa
4 tuntia sitten
Liesitason ja erillisuunin asennus, Palokka
47 minuuttia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
3 vuotta vanha ilmalämpöpumppu tulisi irroittaa remontin tieltä ja myöhemmin asentaa takapihan puolelle. Tällä hetkellä ulkoyksikk...
Tarkempi kuvausI want my Home's AC/Air Heat Pump Service to be get done as soon as possible for the performance reasons. The cleaning/servic...
Tarkempi kuvausKahden Mitsubishi ln25 ilmalämpöpumpun huolto sekä toisen korjaus.
Tarkempi kuvausKylpyhuone on remontoitu 10-12 vuitta sitten, lattialämmitys asennettu tuolloin. Aiemmin tänä vuonna nuppi irtosi, mutta jäljelle...
Tarkempi kuvausMitsubishi Model SRK25ZJX-S, perusteellinen huolto sekä pesu sisältä joita ei itse pysty puhdistamaan, ulkoyksikön tarkistus / huo...
Tarkempi kuvausUuden Mitsubishi ilmalämpöpumpun asennus. Talon päädyssä valmiiksi maateline ulkoyksikköä varten. Pumpun asennuspaikan yläpuolella...
Tarkempi kuvausTerve! Meillä olisi Helsingissä puurakenteinen kaksio, jonka parvekkeella on ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö. Tällä hetkellä konden...
Tarkempi kuvausKahteen eri huoneistoon ilmalämpöpumpun asennus. Pumput ovat mallia Gree Bora ja tulevat siis viilennyskäyttöön. Asennuspaikaksi t...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun (toinen) sisäyksikkö tiputtaa vettä.
Tarkempi kuvausSähkötyöt - Kohteesta ei ole olemassa sähkösuunnitelmaa - Pintoja ei tarvitse purkaa tai niitä on jo valmiiksi purettu - Val...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun puhdistus ja huolto (ulko- ja sisäyksikkö). Pumppu noin 4 vuotta vanha eikä vielä huollettu. Merkki: Mitsubishi MS...
Tarkempi kuvausWlfa HP 5500 Nordic ilmalämpöpumpun asennus. Helppo asennus, puuseinät ja sähköpistoke vieressä. Ulkoyksikön voi laittaa heti sein...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppu, kone + asennus. Aikataulu joustava, helmi-maaliskuussa.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun pesu ja huolto n.12v vanha
Tarkempi kuvaus