Olohuoneen seinien paikkaus ja maalaus, Helsinki
8 minuuttia sitten
Olohuoneen seinien paikkaus ja maalaus, Helsinki
8 minuuttia sitten
ViimaTekniikka Oy, Tampere
4 tuntia sitten
Uusi sopimus luotu, Espoo
1 tunti sitten
Parketin asennus ja maalaus, Helsinki
46 minuuttia sitten
Peik Halme, Vantaa
4 tuntia sitten
Liesitason ja erillisuunin asennus, Palokka
47 minuuttia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Lattialämmityksen huolto ja säätö - vesikiertoinen lattialämmitys - kaukolämpö - WehoFloor - Alakerran lämmitys toimii, mutta...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppuasennuksen valvonta ja valvontadokumentin laatiminen
Tarkempi kuvausMoro, pyydämme tarjouksia ilmalämpöpumpusta mökille Juankoskelle. Mökille 5 km Juankosken keskustasta. Tarvetta sekä viilennyksel...
Tarkempi kuvausPatterien termostaatit: - alkuperäiset vuodelta 1995 ja kolmen patterin termostaatti on rikki. Ne tulisi vaihtaa uusiin TAI mahdo...
Tarkempi kuvausVesipisteen siirtäminen, jonka yhteydessä vesijohdot joutuu lyhentämää. Vaatii vesikatkon, kun huoneistokohtainen vesisulku ei ole...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus, Tahko Meillä on ostettu pumppu+ ulko-osa. Pumpun asennus olohuoneeseen, tiiliseinän läpi. Tarkistamme v...
Tarkempi kuvausTarvittaisiin ilmalämpöpumpun huolto: Uudempi Toshiba Polar 25, asennettu 8/2022 yläkerrassa voidaan tarvittaessa katsoa samall...
Tarkempi kuvausÖljylämmityksen korvaaminen ilma-vesilämpöpumpulla. Vaihtoehtoisesti pelkästään maalämmöllä. Kohde on 1950 valmistunut rintamamie...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus kerrostaloon. Myös mahdollisesti pumppu voidaan ostaa urakoitsijalta. Luvat oltava kunnossa.
Tarkempi kuvausTarjoaisitteko muutama vuosi sitten asennetun Panasonic HZ25XKE -ilmalämpöpumpun sisäyksikön irroittamista ja uudelleenasennusta?...
Tarkempi kuvaus2x Ilmalämpöpumppu lämmitykseen&jäähdytykseen etä-ohjauksella. Molempien ulkoyksiköiden asennus sokkelitelineeseen oheistarv...
Tarkempi kuvausPesuhuoneen lattilämmitys lopetti toimimasta. Samalla huomattu, että termostaatissa ei näy enään merkkivaloa. Sulakkeen pois/pääll...
Tarkempi kuvausIlma-vesilämpöpumpun tai maalämmön asennus öljylämmityksen tilalle. Maalämpö: Pannuhuone on ulkoseinällä, joten sisään pääsy h...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus kokonaispakettina . Asennus parvekkeen oven yläpuolelle ja parvekkeelle, toinen kerros. Kerroksen pinta-al...
Tarkempi kuvausVanhan vesikiertoisen valurautapatterijärjestelmän huuhtelu ja tarkastus, termostaattien vaihto/huolto, yhden patterin vaihto isom...
Tarkempi kuvaus