Lämminvesivaraaja asennettuna, Tampere
3 tuntia sitten
Lämminvesivaraaja asennettuna, Tampere
3 tuntia sitten
Aakare Oy, Espoo
6 tuntia sitten
Uusi sopimus luotu, Kaarina
2 tuntia sitten
Takan rappaus, Espoo
3 tuntia sitten
Tmi Aleksi Stolt, Espoo
6 tuntia sitten
Autotallin päätyyn työhuone / huone, Tampere
4 tuntia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Mitsubishi ilmalämpöpumpun huolto pikaisesti, ei viilennä enää
Tarkempi kuvausMitshubishi ilmanlämpöpumpun vuos huolto ja mahdollisen jäähdytysnesteen lisäys. Liitteenä kuva pumpusta ja tiedoista
Tarkempi kuvausTarvitsen ilmalämpöpumpun huollon ja puhdistuksen
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus puurakenteiseen rintamamiestaloon tarvittavine sähkötöineen. Saako myös laitteet ja tarvikkeet yms. tarjou...
Tarkempi kuvausHaluaisin tarjouksen sekä itse ilmavesilämpöpumpusta (NIBE SPLIT BOX 12) että sen asennuksesta rintamamiestaloon. Tarkoitus on kor...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppu asennuksineen, kaksikerroksinen erillistalo.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun vuosihuolto. Pumppu kunnossa, huollettu pari vuotta sitten. Huolto viimeistään heinäkuun alussa, mutta mielellään...
Tarkempi kuvausIlmavesilämpöpumpun toimitus ja asennus. Talossa on nykyisin öljylämmitys Talo valmistunut -84 Pinta-ala n.155 neliötä
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpusta Mitsubishi Electric tulee viilennystoiminnolla pölyä/roskaa. Vähän yli 10 v vanha laite. Perushuolto. Hinta...
Tarkempi kuvausPaineen vaihtelut maalämpöjärjestelmässä ovat suuria. Olen alkanut epäillä, että paisuntasäiliössä on jotain vikaa ja se pitäisi v...
Tarkempi kuvausWilfa ilmalämpöpumppu HP-7200 Nordic ostettu. Saapuu viikolla viikolla 13. Kohde rintamamiestalo Tuusulassa Siippoon kylässä, joka...
Tarkempi kuvausAsennetaan jäähdytyskäyttöön ilmalämpöpumppu. Sisäyksikkö tulee makuuhuoneen puurunkoiseen kipsilevyseinään. Lävistettävä ulkosein...
Tarkempi kuvausTarkoituksena olisi uudistaa lämmitys järjestelmää vesi-ilmalämpöpumpulla. Talo noin 100neliötä. Pannuhuoneessa valmiina 1800litra...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus. Sisäyksikön paikoillaan. Uudet putket sisäyksiköltä ulos ja uudet korut, mutkaosia ja kourua löytyy jonki...
Tarkempi kuvausSähkötyöt - Kohteesta ei ole olemassa sähkösuunnitelmaa - Pintoja ei tarvitse purkaa tai niitä on jo valmiiksi purettu - Val...
Tarkempi kuvaus