Pistorasioiden lisääminen, Helsinki
10 minuuttia sitten
Pistorasioiden lisääminen, Helsinki
10 minuuttia sitten
Olltec, Helsinki
1 tunti sitten
Uusi sopimus luotu, Jyväskylä
1 tunti sitten
Olohuoneen tasoite- ja kuviotapetointi, Pirkkala
41 minuuttia sitten
Talolle Oy, Helsinki
4 tuntia sitten
Suihkukaapin purku ja uuden asennus, Helsinki
52 minuuttia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Ilmalämpöpumpun asennus kaksikerroksisen rivitaloasunnon päätyseinään. Talo on tiiliverhoiltu.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus, Bosch Climate Comfort 6101i AA 6,5 kW. Laite on jo hommattu eli pelkkä asennus. Asennus yläkertaan johon...
Tarkempi kuvausLämmittävä ja jäähdyttävä ilp + sen asennus. Vanhan rikkoontuneen laitteen poisto ja asianmukainen hävitys.
Tarkempi kuvausFujitsu AOYG09LZCAN ilmalämpöpumpun asennus 1 kerroksinen omakotitalo puuulkoverhous. Lastulevysisäseinät. sähkö vedettynä ulkoy...
Tarkempi kuvausMuutamme elokuun 1.8, eli silloin voisi aloittaa.
Tarkempi kuvausToiveena viilynnyslaitteen toimittaminen ja asentaminen kerrostalohuoneistoon.
Tarkempi kuvausKivitalo, sisäyksikkö n. 5m maan pinnasta toiseen kerrokseen. Ulkoyksikkö maahan tai vaihtoehtoisesti parvekkeelle. Kerroksen asui...
Tarkempi kuvausOlisi tarve ilmalämpöpumpun myynnille ja asennukselle. 116 asuinneliöiseen kaukolämpötaloon.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun toimitus asennettuna siirtolapuutarhamökkiin. Tarvitaan myös suojakotelo.
Tarkempi kuvausNykyisen maakaasulämmityksen vaihtaminen maalämpöön ”avaimet käteen” -periaatteella. Lämmönjakotapana vesikiertoinen patterilämmit...
Tarkempi kuvaus86,5 neliöinen kerrostaloneliö pienessä kerrostalossa maantasalla. Iso lasitettu parveke. Jäähdytykseen tarkoitettu, lämmitys hoit...
Tarkempi kuvausHei, pyydetään tarjouksia laadukkaasta ilmalämpöpumpusta ja sen asennuksesta ns. "avaimet käteen". Laitteessa oltava sekä lämmity...
Tarkempi kuvausKahden ilmalämpöpumpun asennus (paritalo). Molemmissa tuuletinosan asennus yläterassille seinän toiselle puolelle, seinään pitää p...
Tarkempi kuvaus