Olohuoneen tasoite- ja kuviotapetointi, Pirkkala
8 minuuttia sitten
Olohuoneen tasoite- ja kuviotapetointi, Pirkkala
8 minuuttia sitten
Olltec, Helsinki
41 minuuttia sitten
Uusi sopimus luotu, Turku
2 tuntia sitten
Suihkukaapin purku ja uuden asennus, Helsinki
19 minuuttia sitten
Talolle Oy, Helsinki
3 tuntia sitten
Rännien uusiminen, Lapinkylä
38 minuuttia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Vuonna 1990 rakennetusssa rivitalossa alkuperäinen mosaiikkiparketti. Puretaan keittiön vanha mosaiikkiparketti, asennetaan lat...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun ulkoyksikköä pitäisi siirtää n. 20-30cm seinänvierustaa pitkin. Työ pitäisi saada tehtyä mahdollisimman pian!
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppu sekä asennus pikaisella aikataululla.
Tarkempi kuvausSisäyksikön asennus max. 2,5 m korkeuteen Ulkoyksikön teline valintojen mukaisesti asennettuna. Seinätelineen osalta asen...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asentaminen n. 100m2 pyöröhirsimökille
Tarkempi kuvausnilan vp18c/ek9 poistoilmalömpöpumpun viilennyksen ollessa päällä laitteesta kuuluu epämääräistä ääntä. Puhaltimen (varmaan kannat...
Tarkempi kuvausMitshubishi pumppu ostettu. Lisäksi tarvitaan ulkoyksikön suojakotelo sekä maateline.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppujen vaihto nykyaikaisiin pumppuihin. Vaihtoehtona yksi pumppu ja kaksi sisäyksikköä, Sisäyksiköt mahdollisimman...
Tarkempi kuvausKaksikerroksiseen rivitalokolmioon pitäisi saada ilmalämpöpumppu ammattilaisen asentamana.
Tarkempi kuvausHei, haluaisin ilmalämpöpumpun kattokasetilla, kaksikerroksisen rivitalon toisen kerroksen kattoon. Asennus tulisi rappusten ylä t...
Tarkempi kuvausHankinnan kohteena LG Prestige Plus 9 ilmalämpöpumpun hankinta sekä asennus kohteeseen. Lisäksi ulkoyksikölle maahan asennettava j...
Tarkempi kuvaus2/2021 valmistunut kerrostalo. Ilmalämpöpumpun asennus yksittäiseen kerrostalohuoneistoon. Lasitettu parveke.
Tarkempi kuvaus