Yritys Suursuomen purku oy (3267198-4) on liittynyt Urakkamaailmaan vuonna 2022.
Yrityksen kuvaus
Yrityksen pääasiallinen toimenkuva on eri kohteiden purkutyöt.
Olemme aloittaneet maltillisesti laajennuksen myös rakennustöiden, erityisesti korjausrakentamisen parissa.
Tämä tarkoittaa sitä ,että pystymme sujuvasti aloittamaan jälleen rakennustyöt purkutöiden jälkeen.
Näin vältytään turhilta työvaiheiden katkoilta sekä tämä antaa tilaa mahdollisille suunnitelma muutoksille.
Tyypillisiä kohteitamme ovat esimerkiksi toimisto- ja liiketilojen, asuinhuoneistojen sekä kiinteistöjen muutos- ja purkutyöt.
Operatiivinen toimintamme keskittäytyy lähinnä pääkaupunkiseudun alueelle.
Yrityksemme ei kilpaile suurten yritysten joukossa, mutta vuosien varrella on kehittänyt tiiviin yhteistyöverkoston eri toimijoiden kanssa ja on näin sitäkin ketterämpi sekä pystyy tarttumaan asiakkaan toiveisiin nopeallakin aikataulalla.
Toimintamme vahvuutena on ollut alusta asti juostava ja lopputulokseen tinkimätön asenne.
Suoritamme työt myös toimivan ympäristön parissa eli olemme parhaimmillamme haastavammissakin kohteissa.
Työ toteutetaan pölyttömästi ja turvallisesti, viranomaisohjeiden mukaan.
Luotettava yhteistyökumppani sekä kokemus eri hankkeiden parista jo 25 vuoden takaa.
Palvelut
Palveluihimme kuuluu tarkemmin seuraavat purku- ja rakennustyöt.
Purkutyöt:
Saneerauspurkutyöt, kevytpurkutyöt, betonirakenteiden purkutyöt, timanttiporaus- ja sahaustyöt, lattiahionta- ja jyrsintätyöt, metallirakenteiden purkutyöt, julkisivurakenteiden purkutyöt.
Rakennustyöt:
Väliseinätyöt, alakattotyöt, lattiatyöt, maalaus- ja tasoitetyöt sekä suojaus ja pölynhallinta.
Yhteistiedot:
Operatiivinen sekä projektinjohto
Mikko Kalevi Torniainen
Tarjouspyynnöt sekä tiedustelut.
suursuomenpurku@gmail.com
Takuu
Takuu Urakkamaailman kautta suoritetulle työlle:
Sopimuksen mukaan.
Takuu Urakkamaailman kautta suoritetun työn materiaaleille:
Sopimuksen mukaan.
Olemme uusi yritys Urakkamaailmassa, emmekä ole vielä ehtineet
saada arvosteluja profiiliimme. Kysy kuitenkin rohkeasti
lisätietoja osaamisestamme!
Yrityksellä ei ole tilikausitietoja.
Powered by
Tietopalvelut
Projektit
Olemme uusi yritys Urakkamaailmassa, emmekä ole vielä ehtineet
lisätä projekteja profiiliimme. Kysy kuitenkin rohkeasti
lisätietoja osaamisestamme!
Vastuullisuus
Yritys ei ole vielä ladannut vastuullisuusraportteja tai eritellyt materiaali- ja
ajoneuvotietojaan. Voit halutessasi tiedustella tietoja suoraan yritykseltä.