Pistorasian uusiminen, Vantaa
1 tunti sitten
Pistorasian uusiminen, Vantaa
1 tunti sitten
Peik Halme, Vantaa
7 minuutin päästä
Uusi sopimus luotu, Oulu
3 tuntia sitten
Timanttiporaus, Turku
1 tunti sitten
Risto Einari Laaksonen, Kirkkonummi
52 minuuttia sitten
Terassin ulkovessa vaihto ja ulkovarasto..., Lappeenranta
1 tunti sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Olemassa olevan Ilmanlämpöpumpun asennus paritalon yläkertaan (kuvan punaisen ympyrän kohdille). Sähköt pitäisi saada helposti ve...
Tarkempi kuvausVesikiertoisen lattialämmitysjärjestelmän ilmaus.
Tarkempi kuvausHaussa putkimies rintamamiestalon saneeraukseen. Tarvitsemmme osaamista ja kokemusta sekä käyttöveden ja viemäreiden teosta. Sekä...
Tarkempi kuvausHaluamme asentaa asuntoomme viilentävän ilmalämpöpumpun. Sisäyksiköksi mielellään Toshiba Haori, haluamme, että asentaja toimittaa...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus. Pumppu löytyy jo omasta takaa.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun hankinta ja asennus. Ulkoyksikkö parvekkeelle.
Tarkempi kuvausJäähdyttävä ilmapumppu valmiiksi asennettuna. Taloyhtiöltä on lupa Ulkoyksikkö parvekkeelle ja sisä yksikkö Parvekkeen oven pää...
Tarkempi kuvausJäähdyttävä ilmalämpöpumpun asennus. Uusi 2025 omakotitalo puuseinä asennus maatuella sähköt vedetty ulkoseinään
Tarkempi kuvaus70 neliöiseen asuntoon viilentävä ilmalämpöpumppu. Samalla seinällä pistorasia kuin mihin pumppu tulee, joten siitä saa helposti s...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus kerrostalo kaksioon.
Tarkempi kuvausIlmastointilaite Mitsubishi Electric HR25 asennus toimivan Panasonicin paikalle ja sen siirtäminen toiseen paikkaan. Samalla Panas...
Tarkempi kuvausNykyisen järjestelmän purku: Nibe 410P Fighter. Tilalle maalämpöjärjestelmä kaivolla ja lisäksi erillinen IV-kone ja asennus....
Tarkempi kuvausVanha ilmolämpöpumppu irrotus ja uusi asennus. laitteet paikalla, putket tarvitaan. kuvat vanhasta laiteesta ja tarrat uudesta...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppu ja sen asennus kerrostaloon (asunnon koko n. 60m2). Kondenssivedet johdetaan erilliseen tyhjennettävään astiaan. U...
Tarkempi kuvaus10/2019 asennetun ilmalämpöpumpun huolto. Ilmalämpöpumpussa ei ole mitään vikaa, ainoastaan huollon tarpeessa. Ei huollettu aiemmi...
Tarkempi kuvaus