Kylpyhuoneen vedeneristys, Helsinki
11 minuuttia sitten
Kylpyhuoneen vedeneristys, Helsinki
11 minuuttia sitten
Hyötysähkö Oy, Espoo
1 tunti sitten
Uusi sopimus luotu, Tampere
3 tuntia sitten
Valesokkeli, Raisio
35 minuuttia sitten
Rakennusliike alanko oy, Jyväskylä
2 tuntia sitten
Kaksion laminaatin asentaminen, Helsinki
47 minuuttia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Öljylämmityksen korvaaminen maalämpöpumpulla.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus autotalliin. Sähkö tulee jo valmiiksi ulkoyksikölle. Lisäksi voin tehdä itse läpiviennit,putkivedot,kaapel...
Tarkempi kuvausSähkötyöt - Kohteesta on olemassa sähkösuunnitelma - Pintoja ei tarvitse purkaa tai niitä on jo valmiiksi purettu - Valaisin...
Tarkempi kuvausIlmalämpumppu malli Mitsubishi Electric FT35 asennus ja kone. Vanha pumppu tällä hetkellä pyörii vielä , vanha pois. Kaikk...
Tarkempi kuvausKesämökki n. 80m2 yksitasoinen. Ilmalämpöpumppu ja sen asennus. Pumppussa tulee olla ylläpitolämmitys n. 8-astetta ja etäohjausmah...
Tarkempi kuvausTarvitsisin ilmalämpöpumpulle asennuksen ja seinätelineen. Pumppu on jo ostettu ja toimitetaan lokakuun puolivälin paikkeilla. Pum...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppu jossa ylläpitolämpö 10 ast, etäohjaus ja asennustyö (hintaerittely), . Pohja-ala 80m2. N. 5 m korkea Olohuone,...
Tarkempi kuvausPuurunkoiseen omakotitaloon pitäisi asentaa ilmalämpöpumppu( 1 krs.) Panasonicin laite on hankittu ja turvakytkin asennettu valmi...
Tarkempi kuvausTarvitsemme perushyvän ilmalämpöpumpun yhdellä ulkoyksillä ja kahdella sisäyksillä asennettuna. Lämmitys tärkeämpi kuin viilennys....
Tarkempi kuvausÖljylämmityksen muuttaminen ilmavesilämpöön. Tarvitsen tarjouksen nyt energia-avustuksen hakemiseen. Itse työ keväällä 2021.
Tarkempi kuvaus1987 rakennettuun puurunkoiseen tiilitaloon, joka on rakennettu suoraan kalliolle, maalämpöpumppu, sen asennus ja lämmön jako. Van...
Tarkempi kuvausTarvitsen ostamaani kohteeseen (päärakennus n. 250m2 / 2 kerrosta) ja piharakennukseen n.75m2 yhteensä 3 ILPiä asennuksineen. A+++...
Tarkempi kuvaus2,5 vuotta sitten asennetun Mitsubishi Electric LN25 -pumpun perushuolto.
Tarkempi kuvaus