Olohuoneen seinien paikkaus ja maalaus, Helsinki
4 tuntia sitten
Olohuoneen seinien paikkaus ja maalaus, Helsinki
4 tuntia sitten
ViimaTekniikka Oy, Tampere
8 tuntia sitten
Uusi sopimus luotu, Somero
16 minuuttia sitten
Parketin asennus ja maalaus, Helsinki
5 tuntia sitten
Peik Halme, Vantaa
8 tuntia sitten
Liesitason ja erillisuunin asennus, Palokka
5 tuntia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Viilentävä ilmalämpöpumppu asennettuna 65 neliöiseen rivitaloasuntoon.
Tarkempi kuvausTäysi talon sisäpintojen remontointi, vanhojen pintojen purku koko talossa ns laattaan saakka. Talossa 4 makuuhuonetta, keittiö, w...
Tarkempi kuvausAutotalliin ilmalämpöpumppu talven ylläpitolämmittimeksi, viilennystoiminto ei tarpeen. Autotalliin menee sähköt ja tarvittaessa s...
Tarkempi kuvausVanha ilmalämpöpumppu tarvitsee korvaajan. Asennus lisäksi. Budjetti 1600e.
Tarkempi kuvausMitsubishi MSG-LN25VG2W ilmalämpöpumpun huolto ja puhdistus. Ilmalämpöpumppu on vähän yli kolme vuotta vanha.
Tarkempi kuvausOnko teiltä mahdollisuutta saada tarjousta ilmalämpöpumpun asennuksesta? Kyseessä on Helsingissä sijaitseva yksitasoinen paritalo...
Tarkempi kuvausSwim&fun 12kw lämpöpumpun asennus sähköjen osalta. Pumppu tulee terassin alle, jossa sille sopiva tila. Samassa paikassa myös...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus kerrostaloon viilennykseen, Liitteessä tarkemmin. Pumpun koko malli 25 tai vastaava.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus, olohuoneen ikkunan yläpuolelle ja vanhan ilmalämpöpumpumpun poisto. Ilmalämpöpumpun sisä- ja ulkoyksikkö...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus, uusi vanhan tilalle.
Tarkempi kuvaus99 m2 kerrostaloasunto, asunnon viilennystä varten tuon kokoiseen asuntoon riittävän tehokkaan ilmalämpöpumpun asennus avaimet kät...
Tarkempi kuvausilmalämpöpumpun asennus, kerrostaloasunnon viilennykseen
Tarkempi kuvausKolmen asunnon ilmalämpöpumpun huolto. Fujitsu ilmalämpöpumppu asennettu 2017. Sisäyksikkö ilmeisesti katon yläpuolella kerta aino...
Tarkempi kuvaus