Asfaltointi, Vantaa
1 minuutti sitten
Asfaltointi, Vantaa
1 minuutti sitten
Jarskin Sähkö Oy, Vantaa
54 minuuttia sitten
Uusi sopimus luotu, Turku
3 tuntia sitten
Savupiipun saumalaastien korjaus, Helsinki
21 minuuttia sitten
JMAtech, Kerava
54 minuuttia sitten
WC:n valaisimen ja peilin vaihto uuteen, Lahti
29 minuuttia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Vanha maalämpöpumppu on tiensä päässä ainakin kompura, kun ei lähde päälle vaan menee sähkövastukselle. Vanha pumppu on 10KW.
Tarkempi kuvaus- Kylpyhuoneen lattialämmityksen termostaatin vaihto uuteen jos vain mahdollista. - Voin itse ostaa termostaatin Liitteenä ku...
Tarkempi kuvausIlpin huolto. Koeponnistus, kylmäaineet jne.
Tarkempi kuvausSähkötyöt - Pintoja ei tarvitse purkaa tai niitä on jo valmiiksi purettu - Kohteesta on olemassa sähkösuunnitelma - Valaisin...
Tarkempi kuvausKaksi kohdetta samassa osoitteessa: 1) Tarvitsemme vanhan ilmalämpöpumpun pois ja tilalle pumpun jossa on kaksi sisäyksikköä,...
Tarkempi kuvausNibe S1255-6 asennus töineen sekä tarvikkeineen toimintakuntoon. Kohteessa vesikiertoinen lattialämmitys. Pumppu löytyy omasta tak...
Tarkempi kuvausMeidän on tarkoitus vaihtaa ikivanhat vesipatterit uusiin vuoden 2025 muiden remonttien yhteydessä. Lämmitysjärjestelmänä on ilmav...
Tarkempi kuvausÖljylämmityksen korvaaminen ilmavesilämpöpumpulla laitteineen ja asennuksineen. Vanhan säiliön ja järjestelmän purkaminen ja poisk...
Tarkempi kuvausKahden Mitsubishi ilmalämpöpumpun perus huolto. Toinen, saunarakennuksessa, kahdella sisäyksiköllä ( 5 vuotta vanha) ja toinen, a...
Tarkempi kuvausMitsubishi Electric MSZ-FH35VE ilmalämpöpumpun huolto. Pumpun toiminnassa ei ole havaittu muuta varsinaista vikaa, mutta viime kes...
Tarkempi kuvausKylpyhuoneremontti - Lattiakaivojen määrä: 1 - Vesipisteitä ei tarvitse siirtää Vuonna 2001 saneeratun kylpyhuoneen lattialäm...
Tarkempi kuvausPieni n. 3m² wc, johon pitäisi asentaa lattialämmitys, laittaa vedeneristys ja laatoittaa lattia. Kaikki materiaalit on hankittu j...
Tarkempi kuvausNykyisen öljylämmityksen vaihtaminen maalämmitykseen. Talossa vesikiertoinen lattialämmitys.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun hankinta ja asennus rivitaloon. Asunnon koko 84 neliötä ja nykyinen lämmitysmuoto on sähkölämmitys.
Tarkempi kuvaus