Olohuoneen seinien paikkaus ja maalaus, Helsinki
2 tuntia sitten
Olohuoneen seinien paikkaus ja maalaus, Helsinki
2 tuntia sitten
ViimaTekniikka Oy, Tampere
5 tuntia sitten
Uusi sopimus luotu, Tampere
3 tuntia sitten
Parketin asennus ja maalaus, Helsinki
2 tuntia sitten
Peik Halme, Vantaa
5 tuntia sitten
Liesitason ja erillisuunin asennus, Palokka
2 tuntia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Kahden ilmalämpöpumpun asennus 126m2 kesämökkiin. Näiden tarkoitus on pienentää sähkölaskua talvisin pitäen peruslämpöä yllä ja aj...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun huolto. Mitsubishi MUZ-HR25VF Laitteeseen tehty huolto 04/25. Huoltohenkilö kertoi että huoltoventtiilistä olis...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asentaminen paritaloon Espoossa 58,5 m2 suorasähkölämmitys. Lämmitykseen sekä viilennykseen sopiva pumppu
Tarkempi kuvausViilentävän ilmalämpöpumpun asennus
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus omakotitaloon iisalmessa
Tarkempi kuvausMitsubishi Electric sisäyksikön MSZ-HR35VF ja ulkoyksikön MUZ-HE35BF perushuolto ja pesu. Ulkoyksikkö vapaasti asennettu lasite...
Tarkempi kuvausTarvitaan asennus Boschin viilentävälle ilmalämpöpumpulle. Ulkoyksikkö terassilla ja sisäyksikkö suoraan seinän toisella puolen. S...
Tarkempi kuvausMoi! Kampaamossani hajosi vanha ilmalämpöpumppu ja tarvitsisimme KIIREELLISESTI asennettuna uuden tilalle. Liikkeessä on isot ikku...
Tarkempi kuvausMitsubishi ft25 ilmalämpöpumppu + asennus tiiliseinään läpivienti ei pitkä!
Tarkempi kuvaus5v vanha ilmalämpöpumppu. Ei puhalla kunnolla kylmää.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun perus asennus,jaloille
Tarkempi kuvausFujitsu merkkisen ilmalämpöpumpun huolto. 8 vuotta sitten asennettu, ei huollettu aiemmin.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppu joka kestää jopa - 35 astetta ja asennus!
Tarkempi kuvaus