Pistorasioiden lisääminen, Helsinki
37 minuuttia sitten
Pistorasioiden lisääminen, Helsinki
37 minuuttia sitten
Olltec, Helsinki
1 tunti sitten
Uusi sopimus luotu, Espoo
2 tuntia sitten
Olohuoneen tasoite- ja kuviotapetointi, Pirkkala
1 tunti sitten
Talolle Oy, Helsinki
4 tuntia sitten
Suihkukaapin purku ja uuden asennus, Helsinki
1 tunti sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Halutaan vaihtaa alkuperäiset MUH/ILMAVA koneet VALLOX 121 SE-laitteisiin. Rivitaloyhtiössä 3 asuntoa, joissa kaikissa em. koneet....
Tarkempi kuvausÖljy- ja puukattilan tilalle tilaajan hankkimat maalämpöpumppu Dimplex 40 ja 500l varaaja. Työ teetetään tunti tai urakkatyönä am...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus vanhan ilmastointilaitteen paikalle. Läpivienti ja teline siis jo paikallaan.
Tarkempi kuvausKupariputkilla oleva omakotitalon vanha lattialämmitys jossa termostaattina toimii kuvan venttiilit/hanat. Tuo kuvissa oleva putk...
Tarkempi kuvausMitsubishi fh-25 asennus vanhan Mitsun paikalle.
Tarkempi kuvausLaadukas ilmalämpöpumppu mökille (esim mitsubishi) wifi ominaisuudella. Asennettuna. Pitää olla valtuutettu asentaja.
Tarkempi kuvausTalossa on 6 termostaattia. Tarvitsen apua uuden mallin valitsemisessa, englanniksi.
Tarkempi kuvausOmakotitaloon uusien sähköpattereiden vaihto vanhojen tilalle. Uudet patterit on jo hankittu, tarvitaan vain asennus ja kytkentä.
Tarkempi kuvausLämminvesivaaraajan vaihto sekä kiertovesipumpun vaihto. Mahdollisesti uusien hankinta.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus. Ehdota kokonais hintaa ilmaämpöpumpulle, asennuksineen, tarvikkeineen koko paketti. Hinta max 2 200e.
Tarkempi kuvausÖljykattilan (Högfors Moduli 2000) oman toimimattoman paisunta-astian korvaaminen uudella. Nykyinen paisunta-astia hankala korjata...
Tarkempi kuvausOmakotitalon suorasähköllä toimivan lattialämmitystermareiden vaihtotyö. Termareita on nyt 4 eri merkkiä ja ne pitäisi vaihtaa uus...
Tarkempi kuvausVanhan ilmalämpöpumppun vaihto uudempaan. Maateline varmaan uusittava.
Tarkempi kuvausUuden asuntoni aiempi asukas on vaihtanut kylpyhuoneen kaukolämmöllä toimivan patterin sellaiseen joka ei lämmitä. Vaihto on tehty...
Tarkempi kuvaus