Lämminvesivaraaja asennettuna, Tampere
7 tuntia sitten
Lämminvesivaraaja asennettuna, Tampere
7 tuntia sitten
Aakare Oy, Espoo
10 tuntia sitten
Uusi sopimus luotu, Tampere
2 tuntia sitten
Takan rappaus, Espoo
8 tuntia sitten
Tmi Aleksi Stolt, Espoo
10 tuntia sitten
Autotallin päätyyn työhuone / huone, Tampere
8 tuntia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
IP viilennyskäyttöön, kaksikerroksiseen rivitaloon.
Tarkempi kuvausPanasonic ilmalämpöpumpun asennus. Itse pumppu on jo valmiina hankittuna, eli pelkän asennuksen tarvitsee. Ulkoyksikkö tulee maate...
Tarkempi kuvausMitsubishin ilmalämpöpumpun asennus puurunkoiseen omakotitaloon. Pumppu löytyy siis pelkkä asennus. Yksi ulkoseinän läpivienti ja...
Tarkempi kuvausHalutaan tarjous ilmalämpöpumpusta asennuksen kera. Voi tulla laittamaan joustavasti heinä-elokuun aikana.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppu seinätelineeltä siirto maatelineelle ja maatelineen pohjatyö
Tarkempi kuvausLämpöpumpun asennus. Lämpöpumppu on samsungin merkkinen, tarvitaan sille ammattilainen asentaja. Sillä samsung antaa takuun kun am...
Tarkempi kuvausToivotaan vanhan ilmanlämpöpumpun irroittamista, niin sisäyksikkö kuin ulkoyksikkö. Sekä tarvittavat mahdolliset reikien paikkauks...
Tarkempi kuvausKohde on omakotitalo puurunkoinen ja tiiliverhoilulla. Ajatus olisi että sisäyksikkö tulisi portaiden kohdalle, jotta levittä...
Tarkempi kuvausVanhan ilmalämpöpumpun (Ultimate Nordic) purku ja kierrätys pois. Tilalle haluamme uuden Mitsubishi Electric MSZ-LN -mallisarjan l...
Tarkempi kuvausPutkiremontti - Lämmitysmuoto on kaukolämpö Lämmitysverkosto ei lämmitä taloa enään tasaisesti. Joiden pattereiden termostaat...
Tarkempi kuvausPutkiremontti - Lämmitysmuoto on kaukolämpö - Urakasta ei ole tehty suunnitelmaa Omakotitalossa on vesikiertoinen patteri...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus maatelineelle. Perusmalli, ulkoyksikkö ja yksi sisäyksikkö (1. kerrokseen). Lautaverhoiltu puutalo. Ilmalä...
Tarkempi kuvausKylpyhuoneen patterin venttili vuotaa -> venttiilin ja termostaatin uusiminen. Sama toimenpide mahdollisesti kahdelle muulle ikään...
Tarkempi kuvausLämpöpumppu +asennus, pääasiassa jäähdytykseen, betonielementtiseinä, ulkoyksikkö parvekkeelle tärinättömälle jalustalle
Tarkempi kuvaus