Lämminvesivaraaja asennettuna, Tampere
5 tuntia sitten
Lämminvesivaraaja asennettuna, Tampere
5 tuntia sitten
Aakare Oy, Espoo
8 tuntia sitten
Uusi sopimus luotu, Järvenpää
1 tunti sitten
Takan rappaus, Espoo
5 tuntia sitten
Tmi Aleksi Stolt, Espoo
8 tuntia sitten
Autotallin päätyyn työhuone / huone, Tampere
5 tuntia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Vanhan (yli 10 vuotta) ilmavesilämpöpumpun vaihto uuteen. Vesikiertoinen patterilämmitys ei sisäpuhallinta.
Tarkempi kuvausMitsubishi FD25 ilmalämpöpumppu. Puhaltaa kylmää, ei tahdo lämmittää. Edellisestä huollosta ei tietoa.
Tarkempi kuvausJäähdyttävä ilmalämpöpumppu, esim. Samsung Cebu 9 tai vastaava asennettuna kerrostalohuoneistoon, betonielementtitalo. Kondensaati...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus autotalliin. Sisäyksikkö seinälle ja ulkoyksikkö heti läpiviennin kohdalle ulos seinätelineeseen. Sisäpuol...
Tarkempi kuvausAutotallin laajennuksen pieniä putkitöitä. Lattialämmityksen kytkentä olemassa olevaan verkostoon. Sama käyttövesiputkille, jonka...
Tarkempi kuvausPitäisi vaihtaa öljykattila samanlaiseen. uUSI ( KÄYTETTY EHJÄ) on jo pannuhuoneessa valmiina. Lisäksi pitäisi asentaa uusi pais...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus, Midea xtreme 12. Hyvin simppeli asennus mökille, ei korkeita paikkoja tai timanttiporaa. Tarjous saisi si...
Tarkempi kuvausVuonna 1959 rakennetussa omakotitalossa on alkuperäinen lämpöverkko ja käyttöikänsä päässä oleva öljypoltin. Molemmat on tarkoitus...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun valinta ja asennus; ulkoyksikkö parvekkeelle ja sisäyksikkö parvekkeen kohdalle olohuoneeseen. Talo on 50 luvulla...
Tarkempi kuvausKahden saman kokoisen asunnon ilmalämpöpumppujen huolto samalla kertaa. Osakkaat maksavat huollon itse, ei taloyhtiö. Toisessa pan...
Tarkempi kuvausVesi ilmalämpöpumpun asennus+itse laitteisto vanhan öljykattilan tilalle. Vanhan kattilan purku ja poisvienti
Tarkempi kuvausTarvitsisin nopeasti ilmalämpöpumpun luhtitalon 2krs. Siinä on iso parveke. Lämmitystä ilmalämpöpumpun ei tarvitse hoitaa, vaan lä...
Tarkempi kuvausTarkoituksena vaihtaa alkuperäiset (vuosi 2001) sähköisen lattialämmityksen termostaatit antureineen uudempiin ja nykyaikaisiin sä...
Tarkempi kuvausTilasin viilentevän ilmalämpöpumpun ja tarvitsen ammattiasentajan asentamaan sen paikoilleen. Läpivienti tarvitsee tehdä aika varm...
Tarkempi kuvausIlmavesilämpöpumppu ensisijaiseksi lämmityslähteeksi. Mahdollisesti myös lämminvesivaraajan vaihto
Tarkempi kuvaus