Suomen Laatutyö oy
Ei aktiivinen

Suomen Laatutyö oy

Projektit

Yritys Suomen Laatutyö oy (2949691-9) on liittynyt Urakkamaailmaan vuonna 2018.

Yrityksen kuvaus

Suomen Laatutyö Oy on uudisrakentamisen sekä saneeraamisen osaaja ja erikoistunut
laadukkaiden luksussaunojen valmistamiseen.
Pätevät ja ammattitaitoiset miehemme eivät pelkästään valmista rakennuksia tai tee saneerauksia
vaan auttavat asiakkaita valitsemaan heille oikean ratkaisun oli kyseessä sitten uuden
rakentaminen tai vanhan saneeraaminen. Luksussaunat valmistamme monen vuoden
kokemuksella yhdessä asiakkaan toiveiden mukaan mittatilaustyönä.
Tärkein ideamme on tehdä juuri asiakkaan haluama laadukas lopputulos josta asiakas voi nauttia
monen monta vuotta.
Otamme tehtäväksemme toteuttaa sekä yksityisten että yritysten rakennus- ja saneeraustarpeet,
jotka arvostavat omaa aikaansa ja haluavat nauttia laadukkaasta ja hyvännäköisestä kodistaan tai
toimistotilastaan.

Työskentelemme pääkaupunkiseudun alueella ma-pe, mutta myös viikonlopputyöt onnistuvat.


Toistaiseksi meillä on paljon töitä, mutta olethan yhteydessä jos sinulla on toiveena luksussauna
uudiskohteeseen niin koitamme järjestää asian toivomuksiesi mukaan mahdollisimman pian. Ja
totta kai kaikista remonteista saa kuitenkin olla yhteydessä ja vaikka me emme pystyisi olemaan
avuksi niin aina koitamme järjestää asiakkaalle hänen tarvitsemansa avun.

Palvelut

Uudis- ja saneerausrakentaminen.

Takuu

Takuu Urakkamaailman kautta suoritetulle työlle:
Työllä 12kk takuu.

Takuu Urakkamaailman kautta suoritetun työn materiaaleille:
Materiaaleilla toimittajan takuu.

Yrityksen vakuutukset:
Vastuuvakuutus.
Isoimmissa uudiskohteissa vakuutamme kohteen vielä erikseen.

Löydä luotettava tekijä Urakkamaailmasta!

Täysin Ilmainen
Remonttiturva veloituksetta
Taustatarkistetut urakoitsijat
Helpot esitäytetyt sopimuspohjat
Saa useita tarjouksia - Nopeasti
Haluan tarjouksia remontilleni
Rekisteritiedot

  • Yritysmuoto: Osakeyhtiö
  • Verohallinnon perustiedot
  • Kaupparekisteri
  • Ennakkoperintärekisteri
  • ALV-rekisteri
  • 31.10.2018 Rekisteröity:
  • #Y-tunnus: 2949691-9
  • ,
Toimialueet
Uusimaa

Arvostelut

Olemme uusi yritys Urakkamaailmassa, emmekä ole vielä ehtineet saada arvosteluja profiiliimme. Kysy kuitenkin rohkeasti lisätietoja osaamisestamme!


Yrityksellä ei ole tilikausitietoja.

Osta yritykseen liittyviä raportteja

Voit ostaa alla olevia raportteja klikkaamalla.

Kaupparekisteriote Tilinpäätös Maksuhäiriöt Yhtiöjärjestys Vastuuhenkilöt

Perustiedot

Y-tunnus 29496919 YTJ
Yhtiömuoto Osakeyhtiö YTJ
Toimiala Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen YTJ
Toimialakuvaus Yhtiön toimiala on konsultointi, asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen, palveluiden ja tuotteiden myynti, asuinhuoneistojen omistaminen ja vuokraaminen, sijoittaminen, arvopaperikauppa, henkilöstövuokraus. Kaupparekisteri
Kotipaikka Helsinki YTJ
Toimitusjohtaja - -
Yrityksen kieli Suomi YTJ
Postiosoite ,
Käyntiosoite ,

Rekisteröinnit

Verohallinnon perustiedot 19.11.2018 Päättynyt 14.07.2021 YTJ
Kaupparekisteri 19.11.2018 Päättynyt 13.07.2021 YTJ
Ennakkoperintärekisteri 31.10.2018 Päättynyt 31.08.2020 YTJ
Työnantajarekisteri 31.10.2018 Päättynyt 31.05.2020 YTJ
ALV-rekisteri 31.10.2018 Päättynyt 30.04.2020 YTJ

Powered by ALMA Talent Tietopalvelut

Vastuullisuus

Yritys ei ole vielä ladannut vastuullisuusraportteja tai eritellyt materiaali- ja ajoneuvotietojaan. Voit halutessasi tiedustella tietoja suoraan yritykseltä.

Löydä luotettava tekijä Urakkamaailmasta!

Täysin Ilmainen
Remonttiturva veloituksetta
Taustatarkistetut urakoitsijat
Helpot esitäytetyt sopimuspohjat
Saa useita tarjouksia - Nopeasti
Haluan tarjouksia remontilleni
Urakoitsijan tila
Ei aktiivinen

Tämä urakoitsija ei ole tällä hetkellä Urakkamaailmassa. Tämä voi johtua monesta eri syystä, kuten:

  • Urakkamaailman alkuselvitys urakoitsijasta on kesken
  • Urakoitsijan rekisteritiedot ovat puutteelliset
  • Yhteistyö on toistaiseksi päättynyt

Projektit
Raportit ja sertifikaatit

0kpl

Siirry raportteihin
Materiaalit

0kpl

Siirry materiaaleihin
Ajoneuvot

0kpl

Siirry ajoneuvoihin
Toimialue

Ei asetettu

Rekisteritiedot

  • Yritysmuoto: Osakeyhtiö
  • Verohallinnon perustiedot
  • Kaupparekisteri
  • Ennakkoperintärekisteri
  • ALV-rekisteri
  • 31.10.2018 Rekisteröity:
  • #Y-tunnus: 2949691-9
  • ,
Toimialueet
Uusimaa

Käyttämällä Urakkamaailmaa urakoitsijan löytämisessä

  • turvaat remonttisi ja
  • varmistat remonttisi onnistumisen.
Urakkamaailma on ilmainen ja riskitön tapa löytää luotettava tekijä.

Löydä luotettava tekijä remontillesi ja säästä rahaa!

Haluan tarjouksia remontilleni URAKKAMAAILMA

Remonttiturva veloituksetta

Tiesitkö, että Urakkamaailma tarjoaa remonttiturvan veloituksetta kaikille palvelun kautta tehdyille remonteille?
Kilpailuta remonttisi