Jaana Sivonen Design Oy
Aktiivinen

Jaana Sivonen Design Oy

Projektit

Yritys Jaana Sivonen Design Oy (2724581-7) on liittynyt Urakkamaailmaan vuonna 2016. Vuonna 2022 Jaana Sivonen Design Oy teki liikevaihtoa 72 000 € ja tulosta 1 000 €

Tutustu alta yrityksen kuvaukseen, palveluihin, aikaisempien asiakkaiden arvosteluihin, taloustietoihin ja aikaisempiin työkohteisiin.

Yrityksen kuvaus

Vuonna 1995 muutin työn perässä Rovaniemeltä Helsinkiin. Olin juuri valmistunut artenomi vaatetussuunnittelijaksi ja pääsin puvustajaksi MTV3:lle. Sain tehdä töitä hienojen ihmisten parissa kuten Pertsa Reponen, Eija Vilpas, Ville Virtanen ym. Tein puvustajan ja pukusuunnittelijan töitä eri tuotanyoyhtiöissä kute Yle, Silva Mysterium, Jarowskij, FremantleMedia. Viimeisin ja suurin tuotanto oli "Salatut Elämät" pukusuunniittelijana yli 6 vuotta. Vaatetusala on ollut aina sydäntä lähelläni ja opiskelin sitä alaa kaikkiaan 8 vuotta. Vuonna 2013 kuitenkin päätin lähteä vielä opiskelemaan pintakäsittelijäksi ja päivääkään en ole katunut. Kun valmistuin Amiedun koulusta pintakäsittelijäksi loistavin arvosanoin, tiesin että jonain päivänä pistän pystyyn oman yrityksen, marraskuussa 2015 se sitten tapahtui. Toivon että tämä ala kantaa minut yhtä suuriin seikkailuhin kun mitä sain kokea puvustuksen tiimoilta, jos ei muulla niin sitten pohjalaasella sisulla ja rohkeudella.
Lisää kuvia tehdyistä töistäni voi käydä katsomassa facebook-sivuillani Jaana Sivonen Design Oy sekä kotisivuillani www.jaanasivonendesign.com

Palvelut

Seinien ylitasoitukset, perus-ja kuviomaalaukset, tapetoinnit, koristemaalaukset, ootraukset ja erikoisseinät sekä laattojen maalaukset.

Takuu

Takuu Urakkamaailman kautta suoritetulle työlle:
Teen niin hyvää jälkeä että minä ja asiaks ollaan tyytyväisiä. Takuutena 12kk ellei erikseen mainita.

Takuu Urakkamaailman kautta suoritetun työn materiaaleille:
Takuu 12kk.

Yrityksen vakuutukset:
Jaana Sivonen Design Oy:llä on tarvittavat vakuutukset sekä vastuuvakuutus. Lisäksi minulla on voimassa olevat työturvallisuus- ja tulityökortti sekä ensiapukortti.

Löydä luotettava tekijä Urakkamaailmasta!

Täysin Ilmainen
Remonttiturva veloituksetta
Taustatarkistetut urakoitsijat
Helpot esitäytetyt sopimuspohjat
Saa useita tarjouksia - Nopeasti
Haluan tarjouksia remontilleni
Rekisteritiedot

  • Yritysmuoto: Osakeyhtiö
  • Verohallinnon perustiedot
  • Kaupparekisteri
  • Ennakkoperintärekisteri
  • ALV-rekisteri
  • 12.11.2015 Rekisteröity:
  • #Y-tunnus: 2724581-7
  • Punatuvantie 9 B , 00680
    Helsinki
Toimialueet
Helsinki, vantaa, Espoo, Tuusula, Kauniainen, Kirkkonummi ym. lähialueet.

Arvostelut

Olemme uusi yritys Urakkamaailmassa, emmekä ole vielä ehtineet saada arvosteluja profiiliimme. Kysy kuitenkin rohkeasti lisätietoja osaamisestamme!

Yrityksen Jaana Sivonen Design Oy taloustiedot

Yritys Jaana Sivonen Design Oy (2724581-7) on liittynyt Urakkamaailmaan vuonna 2016. Vuonna 2022 Jaana Sivonen Design Oy teki liikevaihtoa 72 000 € ja tulosta 1 000 €

Tutustu alta yrityksen kuvaukseen, palveluihin, aikaisempien asiakkaiden arvosteluihin, taloustietoihin ja aikaisempiin työkohteisiin.

12 /2022 12 /2021 12 /2020 12 /2019
Liikevaihto 72 000,00 € 59 000,00 € 69 000,00 € 64 000,00 €
Liiketulos 1 000,00 € -1 000,00 € 0,00 € 0,00 €
Tilikauden pituus 12 kk 12 kk 12 kk 12 kk
Henkilöstömäärä 1 1 - 1

Osta yritykseen liittyviä raportteja

Voit ostaa alla olevia raportteja klikkaamalla.

Kaupparekisteriote Tilinpäätös Maksuhäiriöt Yhtiöjärjestys Vastuuhenkilöt

Perustiedot

Y-tunnus 27245817 YTJ
Yhtiömuoto Osakeyhtiö YTJ
Toimiala Maalaus YTJ
Toimialakuvaus Pintakäsittely, Sisustussuunnittelu, Ompelu-ja pukusuunnittelu, sekä edellä mainittujen konsultointi. Tarvikkeiden ja raaka-aineiden myynti ja välitys. Kaupparekisteri
Kotipaikka Helsinki YTJ
Toimitusjohtaja Sivonen Jaana Sinikka PRH
Yrityksen kieli Suomi YTJ
Postiosoite Punatuvantie 9 B , 00680 HELSINKI
Käyntiosoite Punatuvantie 9 B , 00680 HELSINKI

Rekisteröinnit

Verohallinnon perustiedot 19.11.2015 YTJ
Kaupparekisteri 19.11.2015 PRH
Ennakkoperintärekisteri 12.11.2015 YTJ
Ennakkoperintärekisterin tarkistuspäivä 15.11.2023 Alma Talent
ALV-rekisteri 12.11.2015 YTJ

Powered by ALMA Talent Tietopalvelut

Projektit

Vastuullisuus

Yritys ei ole vielä ladannut vastuullisuusraportteja tai eritellyt materiaali- ja ajoneuvotietojaan. Voit halutessasi tiedustella tietoja suoraan yritykseltä.

Löydä luotettava tekijä Urakkamaailmasta!

Täysin Ilmainen
Remonttiturva veloituksetta
Taustatarkistetut urakoitsijat
Helpot esitäytetyt sopimuspohjat
Saa useita tarjouksia - Nopeasti
Haluan tarjouksia remontilleni
Urakoitsijan tila
Aktiivinen
Projektit
Raportit ja sertifikaatit

0kpl

Siirry raportteihin
Materiaalit

0kpl

Siirry materiaaleihin
Ajoneuvot

0kpl

Siirry ajoneuvoihin
Toimialue

Ei asetettu

Rekisteritiedot

  • Yritysmuoto: Osakeyhtiö
  • Verohallinnon perustiedot
  • Kaupparekisteri
  • Ennakkoperintärekisteri
  • ALV-rekisteri
  • 12.11.2015 Rekisteröity:
  • #Y-tunnus: 2724581-7
  • Punatuvantie 9 B , 00680
    Helsinki
Toimialueet
Helsinki, vantaa, Espoo, Tuusula, Kauniainen, Kirkkonummi ym. lähialueet.

Käyttämällä Urakkamaailmaa urakoitsijan löytämisessä

  • turvaat remonttisi ja
  • varmistat remonttisi onnistumisen.
Urakkamaailma on ilmainen ja riskitön tapa löytää luotettava tekijä.

Löydä luotettava tekijä remontillesi ja säästä rahaa!

Haluan tarjouksia remontilleni URAKKAMAAILMA

Remonttiturva veloituksetta

Tiesitkö, että Urakkamaailma tarjoaa remonttiturvan veloituksetta kaikille palvelun kautta tehdyille remonteille?
Kilpailuta remonttisi