Kattoremontti, Enonkoski
10 minuuttia sitten
Kattoremontti, Enonkoski
10 minuuttia sitten
Aakare Oy, Espoo
11 tuntia sitten
Uusi sopimus luotu, Salo
1 tunti sitten
Lämminvesivaraaja asennettuna, Tampere
8 tuntia sitten
Tmi Aleksi Stolt, Espoo
11 tuntia sitten
Takan rappaus, Espoo
8 tuntia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Haluaisin tarjouksen maalämmöstä. Talomme on 1920-50-luvulla rakennettu, neliöitä n. 230, sijainti Raumalla. Öljyä menee n. 40...
Tarkempi kuvausHaluamme tiedustella, että onko oheisten liitteiden perusteella ilma-vesilämpöpumppu mahdollista toteuttaa nykyiseen pannuhuone...
Tarkempi kuvausÖljylämmityksen tilalle. Talo on yksikerroksinen ja vesikiertoinen patterilämmitys paitsi kylppärissä lattialämmitys
Tarkempi kuvausTarve on selvittää, voiko nykyiseen taloon asentaa maalämmön (porakaivo) nykyisen öljylömmityksen tilalle. Talo sijaitsee omakotit...
Tarkempi kuvausÖlylämmityksen vaihto maalämpöön. 1970-luvulla rakennettu 204 m2 yksikerroksinen okt. Öljynkulutus n.3000 l/v) Lämpöverkko uusitt...
Tarkempi kuvausNyt käytössäolevan kaukolämpölaitteiston purku teknisestä tilasta ja tilalle maalämpöpumpun asennus+porakaivo.
Tarkempi kuvausVanhan 1965 vuosimallin talon öljylämmityksen tilalle ajateltu ilma-vesi lämpöpumppua tai mahdollisesti maalämpöä. Talossa asui...
Tarkempi kuvausÖljylämmityksen vaihto Vesi-ilmalämpöpumppuun.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppu 15m2 rakennukseen,viilenny ja lämmitys.
Tarkempi kuvaus- Luopuminen öljylämmityksestä, öljysäiliön hävittäminen - Poistoilmalämpöpumpun asennus, liittäminen olemassa olevaan ilmalämmit...
Tarkempi kuvaus49 rakennettu rintamamiestalo, peruskorjattu 1999 jolloin uusittu myös patterit sekä putket. Talon uudisosa lattialämmityksellä lo...
Tarkempi kuvausÖljylämmityksen vaihto maalämpöön, tällä hetkellä kattila 20kwh ja 3000 litraa öljyä menee vuodessa.
Tarkempi kuvausKesäiseen viilennykseen käytettävä imalämpöpumppu ja asennus kerrostaloasuntoon Töölössä. Ilmalämpöpumppu tulee parvekkeelle, j...
Tarkempi kuvausUusi ilmalämpöpumppu vanhan tilalle. Uudessa saisi mahdollisesti olla 2-3 sisäyksikköä. Kohde on rintamamiestalo.
Tarkempi kuvausOlen poistamassa vanhan lattian, joka on lastulevyä ja päällystetty muovimatolla. Toivomus olisi remonttifirma asentaisi Uponor si...
Tarkempi kuvaus