Omakotitalon viemärin sukitus, Espoo
4 minuuttia sitten
Omakotitalon viemärin sukitus, Espoo
4 minuuttia sitten
Maalauspalvelu Sivel, Espoo
12 tuntia sitten
Uusi sopimus luotu, Rovaniemi
24 minuuttia sitten
Epoq-keittiön asennus, Tampere
5 minuuttia sitten
Kasi pinnoitus Oy, Lahti
14 tuntia sitten
Öljysäiliön tarkastus, Villähde
1 tunti sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Sähkötyöt - Pystymallisen saunankiukaan vaihto uuteen. Kiuas on jo hankittu. Lisäksi 3:n lattiatermostaatin vaihto uusiin. Latti...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppu asennettuna, eli sisäyksikkö sekä ulkoyksikkö asennusalustoineen. Tarvittavat sähkötyöt mukaan lukien.
Tarkempi kuvausUusi ilmalämpöpumppu + asennus, ei aikaisempaa pumppua. Tiiliverhoiltu omakotitalo yhdessä tasossa 150 neliötä.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun uusiminen Vanha pois ja uusi tilalle vähän eri paikkaan
Tarkempi kuvausToshiba-merkkisen ilmalämpöpumpun ulkoyksikön irrotus salaojaremontin tieltä. Irrotus mielellään viikon 29 alkupuolella. Asennus t...
Tarkempi kuvausViilentävän ilmalämpöpumpun osto ja asennus. Liitteenä kuvia vanhasta lämpöpumpusta. Viilennettävä alue noin puolet huoneiston pin...
Tarkempi kuvausILP asennus Panasonicin pumpulle. Maahantuoja omassa firmassa ja tuli hankittua laite, pitäisi saada asennettua. Pumppu on asennus...
Tarkempi kuvausPyydetään tarjouksia ilmalämpöpumpusta asennustöineen v. 2021 valmistuneeseen rivitalokaksioon Järvenpäässä. Huoneiston koko on 50...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun Vanhan purku ja uuden asennus uuteen paikkaan.
Tarkempi kuvausSuunnittelen ilmalämpöpumpun hankkimista ja sen asennusta. Aikataulullisesti asennus olisi joko tänä syksynä ennen lumien tuloa...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus omakotitaloon. Yksi ulkoyksikkö ja kaksi sisäyksikköä, kumpaankin kerrokseen omansa. Ulkoyksikkö tulee...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun hankinta ja asennus. Haussa energiatehokas laite jota käytetään pääasiassa asunnon viilentämiseen kesällä. Ky...
Tarkempi kuvausGree ilmalämpöpumpun ulkoyksikön siirto seinäkiinnityksestä maatelineelle, pumpun aiheuttaman resonanssiäänen takia. Nykyinen kork...
Tarkempi kuvausRemontin sisältö: Ilmalämpöpumpun asennusta varten pitää poistaa parvekkeen oven yläpuolella oleva pieni tuuletusikkuna poistaa j...
Tarkempi kuvausTarkoitus on irrottaa ilp ulkoyksikkö terrasista ja siirtää viereiselle seinälle. Ilp levein kohta on noin 86cm ja käytettävissä o...
Tarkempi kuvaus