Lämminvesivaraaja asennettuna, Tampere
6 tuntia sitten
Lämminvesivaraaja asennettuna, Tampere
6 tuntia sitten
Aakare Oy, Espoo
9 tuntia sitten
Uusi sopimus luotu, Rovaniemi
20 minuuttia sitten
Takan rappaus, Espoo
6 tuntia sitten
Tmi Aleksi Stolt, Espoo
9 tuntia sitten
Autotallin päätyyn työhuone / huone, Tampere
6 tuntia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Öljylämmitteinen omakotitalo maalämpöön muutettavaksi. Kolmessa kerroksessa vesikiertoinen lattialämmitys. Öljynkulutus noin 4000l
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun hankinta ja asennus
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppu asennettuna käyttöön
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus kaksi kerroksiseen rivitalo asuntoon. Haluamaniksi vaihtoehdoiksi olen kartoittanut Panasonic TZ35WKE tai...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun tulisi olla lämmittävä ja viilentävä. Asennuspaikka sisäyksikölle olisi terassioven päälle, missä tilaa kattolista...
Tarkempi kuvausHei, Tarvitsemme ilmalämpöpumpun asennuksineen kahdella sisäyksiköllä kerrostaloon, jossa on kaksi kerrosta. Yksi yläkertaan ja...
Tarkempi kuvausPutkiremontti - Lämmitysmuoto on öljylämmitys - Urakkaan kuuluu putkien vaihto - Urakasta ei ole tehty suunnitelmaa - Koht...
Tarkempi kuvausKaksikerroksisen rivitalon viilennykseen (lämmitysmuotona kaukolämpö) tarvittaisiin ilmalämpöpumppua. Taloyhtiössä on tietyt rajoi...
Tarkempi kuvausTarvitaan ilma-vesilämpöpumppua ja siihen varmaan lisäksi puskurivaraaja että lämmintä vettä riittää 8kpl 2h+k asuntoihin a) 50m2...
Tarkempi kuvausHitachi RAS25XS8 ILP:n huolto, vm. 2011 ja ei aiemmin huollettu.
Tarkempi kuvausHitachi R410A ulko ja sisäyksikön putsaus sekä huolto. Laitteesta tulee ummehtunut haju.
Tarkempi kuvausTarjouspyyntö okt öljystä ilmavesipumppuun patteriverkosto 1973 avaimet käteen suunnitteluineen
Tarkempi kuvaus