Olohuoneen tasoite- ja kuviotapetointi, Pirkkala
4 minuuttia sitten
Olohuoneen tasoite- ja kuviotapetointi, Pirkkala
4 minuuttia sitten
Olltec, Helsinki
37 minuuttia sitten
Uusi sopimus luotu, Helsinki
51 minuuttia sitten
Suihkukaapin purku ja uuden asennus, Helsinki
15 minuuttia sitten
Talolle Oy, Helsinki
3 tuntia sitten
Rännien uusiminen, Lapinkylä
34 minuuttia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
Mitsubishi Kirigamine EF35 on jo hankittu mutta tarvitaan sille asentaja, seinään tulee yksi läpivienti. Lisäksi meillä on toinen...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus kahteen vierekkäisten uuteen puuverhoiltuun omakotitaloon Tuusulassa. Kriteerinä kokemus ja laadukas la...
Tarkempi kuvausPyydän tarjouksen sähkö/öljykattilan vaihto työstä antamallani tiedoilla.Laitan kuvia nykyisestä kattilasta ja uudesta millaisen...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus. Seinäkiinnitys. Sähkönsyöttö tilattu. Tarve sisä- ja ulkoyksikön asennuksille ja putkituksille näiden väl...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun vaihto: - vanhan purku ja pois vienti - uuden asennus Ostan itse Daikinin laitteen, yksi ulkoyksikkö, yksi si...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun hankinta asennustöineen autotallin ainoaksi lämmitysjärjestelmäksi. Autotallin koko 45 m2, mutta talli harva ja er...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus tiiliverhoiltuun taloon mieluiten maatelineelle. Tarvitsee reiän poraukset ulkoseinään ja tuulikaapin kevy...
Tarkempi kuvaus50-luvun rintamamiestaloon tarvitsisi asentaa vanha porin matti. Hormi ei ole ollut käytössä vuosiin ja pitäisi tarkistaa.
Tarkempi kuvausVapaa-ajan asunnos käyttöullakon lattian puhallusvillaeristeen asennus avaimet käteen periaatteella. Lattian pinta-ala n. 63m2, p...
Tarkempi kuvausHei, Pyydän tarjousta ilmanlämpöpumpun asennuksesta (sisä- ja ulkoyksikkö). Ilmanlämpöpumppu on Electrolux OptiBreeze X3. Kohd...
Tarkempi kuvausVuonna 2000 rakennettu omakotitalo noin 300 neliötä, kaksi kerrosta. Kirkkonummen Laajakalliossa. Maalämpöpumppu, vesikiertoinen...
Tarkempi kuvausPutkiremontti - Lämmitysmuoto on öljylämmitys - Kohteessa ei tarvitse tehdä läpivientejä
Tarkempi kuvausMitsubishi Heavy SRK 25 ZSP-S/SRC25ZSP-S - ilpin asennus ja vanhan ilpin purku. Samalla siirretään sisäyksikkö parin metrin päähän...
Tarkempi kuvausVanhan ilmalämpöpumpun poistaminen ja uuden asentaminen(minulla on jo uusi pumppu)
Tarkempi kuvausVanhan ilmalämpöpumpun poistaminen ja uuden asentaminen(minulla on jo uusi pumppu)
Tarkempi kuvaus