Lämminvesivaraaja asennettuna, Tampere
6 tuntia sitten
Lämminvesivaraaja asennettuna, Tampere
6 tuntia sitten
Aakare Oy, Espoo
10 tuntia sitten
Uusi sopimus luotu, Espoo
3 tuntia sitten
Takan rappaus, Espoo
7 tuntia sitten
Tmi Aleksi Stolt, Espoo
10 tuntia sitten
Autotallin päätyyn työhuone / huone, Tampere
7 tuntia sitten
Energian hinnan nousun sekä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kiinnostus lämmitysremontteihin on lisääntynyt lähiaikoina.
Erityisesti vanhoissa omakotitaloissa energiaa kuluu eniten lämmitykseen, joten ei ole ihmekään että moni harkitsee lämmitysjärjestelmän päivittämistä energiatehokkaammaksi. Lämmitystapamuutoksista on mahdollista myös saada erilaisia valtion avustuksia, sekä luopumiseen korotettua kotitalousvähennystä (vuosina 2022 - 2027).
Lämmitysvaihtoehtoja pohtiessa tulee ensin tutustua tarkkaan kohteen ominaisuuksiin ja niihin lämmitysmuotoihin jotka parhaiten vastaavat kohteen tarpeisiin. Esimerkiksi maalämpö toimii useimmiten parhaiten isommissa kiinteistöissä, joissa energiankulutus on suurta, sillä tällöin sijoituksen takaisinmaksuaika on parhaimmillaan vain n. 4-5 vuotta. Ajatusta maalämmöstä ei kuitenkaan kannata haudata pientaloissakaan, sillä myös niissä voidaan saada säästöjä aikaan vaikka takaisinmaksuaika olisikin hieman pidempi.
Lämmitysvaihtoehtoja ovat muun muassa:
2kpl Electrolux Flow H3 Wi-Fi EPN12C38HW ilmalämpöpumpun asennus yksikerroksiseen omakotitaloon. Tiiliverhoilu, maatelineet pumpu...
Tarkempi kuvausVanha ilmalämpöpumppu lakannut toimimasta. Uuden asennus samaan paikkaan. Hyväksytty asentaja, joko pelkkä asennut jolloin hankin...
Tarkempi kuvausVesikiertoisen lattialämmityksen älytermostaattien asennus (9kpl).
Tarkempi kuvausTarve jäädyttävälle ja luotettavalle ilmalämpöpumpulle kerrostaloon ja tämän asennukselle joustavasti 5/23. Betonitalo.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun asennus. Taloyhtiön kokouksessa määritelty vaatimuksia: mm. keskiäänitason tulee jäädä alle 45 dB:n tason ulkot...
Tarkempi kuvausEi tarvitse purkaa mitään ainoastaan asentaa ilmalämpöpumppu paikoilleen
Tarkempi kuvausLattialämmitys kylpyhuoneessa ei lämmitä lattiaa. Termostaatissa palaa punainen valo, muttei lattia lämpiä. Anturi/termostaattivik...
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppu 2kpl ja niiden asennus. Toinen olohuoneeseen ja toinen autotalliin.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumpun ulkoyksikön irroitus ja takaisin asennus piharemontin ajaksi.
Tarkempi kuvausilmalämpöpumpun asennus parvekkeelle. ja läpivienti parvekkeelta sisäyksikölle.sisäyksikön asennus.
Tarkempi kuvausIlmalämpöpumppu asennettuna, eli sisäyksikkö sekä ulkoyksikkö asennusalustoineen. Tarvittavat sähkötyöt mukaanlukien.
Tarkempi kuvausPutkiasennukset linja-autosta rakennettuun matkailuautoon - käyttövesiputket: raitisvesisäiliö, painepumppu + paineentasaaja s...
Tarkempi kuvausTarvitsen ilmalämpöpumput asennettuna omakotitaloon n. 154 neliö kahdessa eri tasossa. Mahdollisesti split mallinen, jossa yks...
Tarkempi kuvausViilentävän ilmalämpöpumpun asennus kerrostalohuoneistoon. Ulkoyksilölle jakorasia valmiina parvekkeella. Laite + asennus (sis. be...
Tarkempi kuvaus