Yritys Rakennuspalvelut HandSome Oy (3018490-4) on liittynyt Urakkamaailmaan vuonna 2020.
Yrityksen kuvaus
Rakennuspalvelu Handsome perustettiin tarpeesta tehdä asioita eri tavalla rakennusalalla. Rakennusalaa ovat mielestämme vaivanneet pitkään luottamuksen puute alan yrityksiä kohtaan, toiminnan sulkeutuneisuus ja iloton, nyrpeä yrityskulttuuri.
Me halusimme toimia tavalla, jossa asiakkaamme kokee, että häntä on kuunneltu ja hänet on ymmärretty. Halusimme herättää luottamusta niin hinnoitteluumme avaamalla katteemme asiakkaalle jo tarjousvaiheessa.
Uskomme siihen, että kylmä tuloksen tavoittelu ja ahne yrityskulttuuri tekevät yhteiskunnasta eriarvoisemman ja epäempaattisemman. Jatkuva kulutuksen ja talouden kasvaminen ei ole maapallon tulevaisuuden kanssa mahdollista. Rakentamista kuitenkin tarvitaan tulevaisuudessa ja haluamme vastata tähän haasteeseen tekemällä sitä mahdollisimman eettisesti, ekologisesti ja empaattisesti.
Arvostamme rohkeutta tuoda villit ja epätyypilliset ideat ja ratkaisut ilmi. Kannustamme niin työntekijöitämme kuin asiakkaitamme erilaisiin ideoihin ja ratkaisuihin joihin ei aina ole totuttu. Olemme kaikki yhdenvertaisia ja haluamme tukea tasa-arvon kehitystä. Toimimme hierarkisessa organisaatiomallissa mutta aina yhdenvertaisina jäseninä. Kunnioitamme ja kohtelemme toisiamme kuin perhettä taustaan, sukupuoleen tai etnisyyteen katsomatta.
Rakennusala on toimiala, jonka toiminnalla on kaikista toimialoista merkittävimmät ympäristövaikutukset. Me haluamme tulevaisuudessa panostaa innovaatioihin, joilla on positiivinen vaikutus ympäristöön ja joita voi hyödyntää rakennusalalla laajasti.
Palvelut
Liiketilarakentaminen ja Projektien johtaminen
Täydelliset asuntojen ja yhteisten tilojen purku- ja remonttityöt pintaremonteista kokonaisvaltaisiin muutostöihin
Keittiöremontit
Pintaremontit
Kylpyhuone- ja märkätilaremontit
Lattiatyöt: asennukset, paikkaukset sekä korjaukset. Laminaatti, vinyyli ja laattalattiat
Olemme uusi yritys Urakkamaailmassa, emmekä ole vielä ehtineet
saada arvosteluja profiiliimme. Kysy kuitenkin rohkeasti
lisätietoja osaamisestamme!
Yrityksellä ei ole tilikausitietoja.
Powered by
Tietopalvelut
Projektit
Olemme uusi yritys Urakkamaailmassa, emmekä ole vielä ehtineet
lisätä projekteja profiiliimme. Kysy kuitenkin rohkeasti
lisätietoja osaamisestamme!
Vastuullisuus
Yritys ei ole vielä ladannut vastuullisuusraportteja tai eritellyt materiaali- ja
ajoneuvotietojaan. Voit halutessasi tiedustella tietoja suoraan yritykseltä.