Yritys Polar-ratkaisut Oy (2282196-9) on liittynyt Urakkamaailmaan vuonna 2016.
Yrityksen kuvaus
PolarPinta on tiilikattojen huoltoon, pesuun ja suojaukseen erikoistunut perheyritys.
Yrityksen kantavana ajatuksena on tehdä asiat aina hieman paremmin käsittäen niin työn laadun, palvelun, joustavuuden kuin rahoituksen.
Kaikki yrityksen toiminnasta vastaavat tahot ja työntekijät ovat kokeneita, vahvan ammattitaidon tiilikatoista omaavia sekä oman alansa erikoisosaajia. Tämän myötä olemme vahvasti panostaneet myös markkinoiden laadukkaimpiin työvälineisiin aina pesureista maaliruiskuihin, jotka soveltuvat parhaiten nimenomaan tiilikattojen huoltamiseen.
PolarPinta aloitti toimintansa Noormarkusta pienenä ja paikallisena perheyrityksenä, mutta tällä hetkellä sen toimintasäde ulottuu lähes koko eteläiseen Suomeen ja se työllistää n. 50 henkilöä.
PolarPinta on syntynyt samojen omistajien käsissä kuin yläpohjien lisäeristyksiin erikoistunut PolarVilla ja yritykset käyttävät suurelta osin samoja resursseja. Tämä osaltaan lisää ja vahvistaa laaja-alaisempaa tietämystä ja osaamista sekä kustannustehokkaampia ratkaisuja. Asiakkaalle se tarkoittaa entistä ammattitaitoisempaa palvelua kattoasioissa sekä kilpailukykyisempää hinnoittelua.
Vuosien saatossa "Polarperhe" on palvellut jo yli 15 000 tyytyväistä asiakasta ja useamman sadan tuhannen tiilikatto neliömetrin kokemuksella meillä saa varmasti laadukasta työtä. Sen minkä lupaamme, myös varmasti pidämme!
Palvelut
Tiilikattojen huoltoon, pesuun, suojaukseen ja pinnoitukseen erikoistunut yritys. Mahdollisuus myös suosittuun 12kk korottomaan rahoitukseen.
Takuu
Takuu Urakkamaailman kautta suoritetulle työlle:
Viisi (5) vuotta.
Takuu Urakkamaailman kautta suoritetun työn materiaaleille:
Viisi (5) vuotta kaikille materiaaleille.
Yrityksen vakuutukset:
Vastuuvakuutukset aina miljoonaan euroon asti vahingosta tai sen laadusta riippumatta.
Yritys ei ole vielä ladannut vastuullisuusraportteja tai eritellyt materiaali- ja
ajoneuvotietojaan. Voit halutessasi tiedustella tietoja suoraan yritykseltä.