urakoitsijan taustakuva
Fixi-Vallut Oy logo
Aktiivinen

Fixi-Vallut Oy

Yritys Fixi-Vallut Oy (3258747-5) on liittynyt Urakkamaailmaan vuonna 2022.

Yrityksen kuvaus

Fixi-Vallut on vuonna 2022 perustettu Pirkanmaan alueella toimiva nuorekas rakentamiseen ja remontointiin erikoistunut yritys, jonka taustalta löytyy kaksi kokenutta rakennusalan ammattilaista.
Palvelemme sekä yksityis- että yritysasiakkaita remontoinnissa ja rakentamisessa, ja kohteemme vaihtelevat omakotitaloista kerrostaloihin ja rivitaloyhtiöistä liikekiinteistöihin.

Kaikkea tekemistämme ohjaavat vahva ammattiosaaminen, viimeistelty työnjälki sekä sovitusta kiinni pitäminen. Haluamme että meidät tunnetaan siitä, että lunastamme asiakkaidemme odotukset tai mieluiten jopa ylitämme ne.

Suhtaudumme työhömme intohimolla. Kyltymätön halumme oppia uutta ja kehittää ammattitaitoamme sekä palveluitamme takaavat, että asiakkaillamme on aina käytössään paras mahdollinen osaaminen – oli kyseessä sitten pienempi kotiremontti tai toimitilan kokonaisvaltainen muutos.

Meille on tietenkin tärkeää, että asiakkaamme kokevat yhteistyön kanssamme helpoksi ja mukavaksi ja kääntyvät puoleemme jatkossakin, siksi panostamme aina mutkattomaan, ystävälliseen ja täsmälliseen palveluun.

Palvelut

  • Huoneistoremontti
  • Keittiöremontti
  • Kylpyhuoneremontti, Märkätila
  • Pienet asennustyöt
  • Sisämaalaus
  • Ulkomaalaus
  • Tapetointi
  • Tasoitetyöt
  • Lattian pintakäsittely
  • Asennustyöt
  • Mattotyöt
  • Epoksilattia
  • Laatoitus ja kivetys
  • Pihasuunnittelu
  • Rappaus
  • Muu kattoremontti
  • Julkisivutyöt
  • Ikkuna- ja ovityöt
  • Suunnittelu
  • Purkutyöt
Fixi-Vallut toteuttaa monipuoliset remontit kotitalouksille, taloyhtiöille sekä yrityksille Pirkanmaalla
Meiltä onnistuvat kokenein ottein niin perinteiset sisä- ja ulkoremontit, toimitilamuutokset, huoneistojen ilmeenuudistukset, maalaukset, tapetoinnit ja kalusteasennukset kuin tavanomaisesta poikkeavammat haastavatkin kohteet. Otamme mielellämme vastaan myös spesiaalimpia projekteja.

Takuu

Takuu Urakkamaailman kautta suoritetulle työlle:
2 vuotta.

Takuu Urakkamaailman kautta suoritetun työn materiaaleille:
Valmistajan mukaiset.

Yrityksen vakuutukset:
-Vastuu vakuutus

Löydä luotettava tekijä Urakkamaailmasta!

Täysin Ilmainen
Remonttiturva veloituksetta
Taustatarkistetut urakoitsijat
Helpot esitäytetyt sopimuspohjat
Saa useita tarjouksia - Nopeasti
Haluan tarjouksia remontilleni

Arvostelut

Olemme uusi yritys Urakkamaailmassa, emmekä ole vielä ehtineet saada arvosteluja profiiliimme. Kysy kuitenkin rohkeasti lisätietoja osaamisestamme!


Yrityksellä ei ole tilikausitietoja.


Powered by ALMA Talent Tietopalvelut

Projektit

Olemme uusi yritys Urakkamaailmassa, emmekä ole vielä ehtineet lisätä projekteja profiiliimme. Kysy kuitenkin rohkeasti lisätietoja osaamisestamme!

Vastuullisuus

Yritys ei ole vielä ladannut vastuullisuusraportteja tai eritellyt materiaali- ja ajoneuvotietojaan. Voit halutessasi tiedustella tietoja suoraan yritykseltä.

Löydä luotettava tekijä Urakkamaailmasta!

Täysin Ilmainen
Remonttiturva veloituksetta
Taustatarkistetut urakoitsijat
Helpot esitäytetyt sopimuspohjat
Saa useita tarjouksia - Nopeasti
Haluan tarjouksia remontilleni
Urakoitsijan tila
Aktiivinen
Projektit
Raportit ja sertifikaatit

0kpl

Siirry raportteihin
Materiaalit

0kpl

Siirry materiaaleihin
Ajoneuvot

0kpl

Siirry ajoneuvoihin
Toimialue

Ei asetettu

Käyttämällä Urakkamaailmaa urakoitsijan löytämisessä

  • turvaat remonttisi ja
  • varmistat remonttisi onnistumisen.
Urakkamaailma on ilmainen ja riskitön tapa löytää luotettava tekijä.

Löydä luotettava tekijä remontillesi ja säästä rahaa!

Haluan tarjouksia remontilleni URAKKAMAAILMA

Remonttiturva veloituksetta

Tiesitkö, että Urakkamaailma tarjoaa remonttiturvan veloituksetta kaikille palvelun kautta tehdyille remonteille?
Kilpailuta remonttisi