Kodin Kattokumppanit Oy
Aktiivinen

Kodin Kattokumppanit Oy

Projektit

Yritys Kodin Kattokumppanit Oy (2773516-2) on liittynyt Urakkamaailmaan vuonna 2016, ja sillä on 1 aitoa ja tarkistettua arvostelua, joiden keskiarvo on 4 tähteä.Vuonna 2023 Kodin Kattokumppanit Oy teki liikevaihtoa 3 388 000 € ja tulosta 616 000 €

Tutustu alta yrityksen kuvaukseen, palveluihin, aikaisempien asiakkaiden arvosteluihin, taloustietoihin ja aikaisempiin työkohteisiin.

Yrityksen kuvaus

Kodin Kattokumppanit Oy on 2016 perustettu kattojen huoltoihin erikoistunut yritys, jonka visiona on muuttaa suomalainen remonttikulttuuri ennaltaehkäiseväksi. Pidämme huolta katoista, jotta ne voivat palvella koko talon elinkaaren ajan ilman katon uusimista.

Toimipisteemme sijaitsee Nurmijärvellä ja Pirkkalassa, mutta työskentelemme Uudenmaan ja Pirkanmaan lisäksi Kanta-Hämeessä ja Satakunnassa.

Arvostamme kotimaista työtä.

Ensisijaisesti pyrimme antamaan informaatiota myös sellaisille talon omistajille, jotka eivät meidän palvelua tarvitse tällä hetkellä, jotta voimme rakentaa pitkiä asiakassuhteita ja olla avuksi aina silloin, kun palvelulle tulee tarve.

Olemme rakentaneet oman palveluprosessin katolle, jossa jokaisesta työvaiheesta vastaa oma ammattilainen. Suosituin palvelumme on katon Timanttipinnoitus, jonka tavoitteena on antaa katolle uusi pidennetty elämä ja ennaltaehkäistä riskitekijät, jotka aiheuttavat remontin tarpeen.

Käytämme materiaaleja, jotka vaativat EU:n viranomaisraportointia ja sertifioituja koulutuksia.

Palvelut

  • Ulkomaalaus
  • Peltikattoremontti
  • Tiilikattoremontti
  • Muu kattoremontti
Kattodiagnoosi - katon maksuton tarkastus ja valokuvaus
Vesikourujen tyhjennys
Katon Timanttipinnoitus - 3-vaiheinen pesu, huolto, pinnoitus

Arvostelut

Kolme yritystä eniten kuvaavaa termiä
Yrityksen arvostelut
5 tähteä
(0)
4 tähteä
(1)
3 tähteä
(0)
2 tähteä
(0)
1 tähti
(0)
4 / 5

Takuu

Takuu Urakkamaailman kautta suoritetulle työlle:
Takuu työlle: 2 vuotta

Takuu Urakkamaailman kautta suoritetun työn materiaaleille:
Valmistajien takuuohjelman mukaan.

Yrityksen vakuutukset:
Oikeusturvavakuutus
Vastuuvakuutus
Tapaturmavakuutukset työntekijöille

Löydä luotettava tekijä Urakkamaailmasta!

Täysin Ilmainen
Remonttiturva veloituksetta
Taustatarkistetut urakoitsijat
Helpot esitäytetyt sopimuspohjat
Saa useita tarjouksia - Nopeasti
Haluan tarjouksia remontilleni
Rekisteritiedot

  • Yritysmuoto: Osakeyhtiö
  • Verohallinnon perustiedot
  • Kaupparekisteri
  • Ennakkoperintärekisteri
  • Työnantajarekisteri
  • ALV-rekisteri
  • 28.07.2016 Rekisteröity:
  • #Y-tunnus: 2773516-2
  • c/o Ilvesvuorenkatu 25 Ilvesvuorenkatu 25 , 01900
    NurmijÄrvi
Toimialueet
Uusimaa, Pirkanmaa, Kantahäme, Satakunta

Arvostelut

Kolme yritystä eniten kuvaavaa termiä
Yrityksen arvostelut
5 tähteä
(0)
4 tähteä
(1)
3 tähteä
(0)
2 tähteä
(0)
1 tähti
(0)
4 / 5

Kaikki arvostelut ovat aitoja ja toteutettu Urakkamaailman käyttäjien toimesta. Lue lisää arvosteluohjeistamme.

Helsinki

Peltikaton kunnon tarkastus ja maalaus | 29.09.2017 13:09

Kesä oli melko huono tälle remontille, mutta remonttimme meni siitä huolimatta hyvin. Eli sinänsä hyvä suoritus. Paikat oli siistinä ja työnjälki hyvää, asiansa osaavia. Elitekatteen asiakaspalvelu myös hyvä. Jälkiasiakaspalvelua olisi voinut hanakammin tehdä, eli kysellä jälkikäteen miltä näyttää ym.

Kodin Kattokumppanit Oy Kodin Kattokumppanit Oy Ilveskuja 10, 01900 Nurmijärvi 4 Kesä oli melko huono tälle remontille, mutta remonttimme meni siitä huolimatta hyvin. Eli sinänsä hyvä suoritus. Paikat oli siistinä ja työnjälki hyvää, asiansa osaavia. Elitekatteen asiakaspalvelu myös hyvä. Jälkiasiakaspalvelua olisi voinut hanakammin tehdä, eli kysellä jälkikäteen miltä näyttää ym.

Yrityksen Kodin Kattokumppanit Oy taloustiedot

Yritys Kodin Kattokumppanit Oy (2773516-2) on liittynyt Urakkamaailmaan vuonna 2016, ja sillä on 1 aitoa ja tarkistettua arvostelua, joiden keskiarvo on 4 tähteä.Vuonna 2023 Kodin Kattokumppanit Oy teki liikevaihtoa 3 388 000 € ja tulosta 616 000 €

Tutustu alta yrityksen kuvaukseen, palveluihin, aikaisempien asiakkaiden arvosteluihin, taloustietoihin ja aikaisempiin työkohteisiin.

12 /2023 12 /2022 12 /2021 12 /2020
Liikevaihto 3 388 000,00 € 3 631 000,00 € 3 134 000,00 € 1 772 000,00 €
Liiketulos 616 000,00 € 370 000,00 € 269 000,00 € 268 000,00 €
Tilikauden pituus 12 kk 12 kk 12 kk 12 kk
Henkilöstömäärä 23 23 20 12

Osta yritykseen liittyviä raportteja

Voit ostaa alla olevia raportteja klikkaamalla.

Kaupparekisteriote Tilinpäätös Maksuhäiriöt Yhtiöjärjestys Vastuuhenkilöt

Perustiedot

Y-tunnus 27735162 YTJ
Yhtiömuoto Osakeyhtiö YTJ
Toimiala Maalaus YTJ
Toimialakuvaus Kaikki laillinen liiketoiminta, konsultointipalveluja. Kaupparekisteri
Kotipaikka Pirkkala YTJ
Toimitusjohtaja Väyrynen Heikki Tuomas PRH
Yrityksen kieli Suomi YTJ
Postiosoite c/o Ilvesvuorenkatu 25 Ilvesvuorenkatu 25 , 01900 NURMIJÄRVI
Käyntiosoite c/o Ilvesvuorenkatu 25 Ilvesvuorenkatu 25 , 01900 NURMIJÄRVI

Rekisteröinnit

Verohallinnon perustiedot 18.08.2016 YTJ
Kaupparekisteri 16.08.2016 PRH
Ennakkoperintärekisteri 28.07.2016 YTJ
Ennakkoperintärekisterin tarkistuspäivä 26.03.2024 Alma Talent
Työnantajarekisteri 25.10.2017 YTJ
ALV-rekisteri 28.07.2016 YTJ

Powered by ALMA Talent Tietopalvelut

Vastuullisuus

Yritys ei ole vielä ladannut vastuullisuusraportteja tai eritellyt materiaali- ja ajoneuvotietojaan. Voit halutessasi tiedustella tietoja suoraan yritykseltä.

Löydä luotettava tekijä Urakkamaailmasta!

Täysin Ilmainen
Remonttiturva veloituksetta
Taustatarkistetut urakoitsijat
Helpot esitäytetyt sopimuspohjat
Saa useita tarjouksia - Nopeasti
Haluan tarjouksia remontilleni
Urakoitsijan tila
Aktiivinen
Projektit
Yrityksen arvostelut
4,0
5 tähteä
(0)
4 tähteä
(1)
3 tähteä
(0)
2 tähteä
(0)
1 tähti
(0)
Raportit ja sertifikaatit

0kpl

Siirry raportteihin
Materiaalit

0kpl

Siirry materiaaleihin
Ajoneuvot

0kpl

Siirry ajoneuvoihin
Toimialue

Ei asetettu

Rekisteritiedot

  • Yritysmuoto: Osakeyhtiö
  • Verohallinnon perustiedot
  • Kaupparekisteri
  • Ennakkoperintärekisteri
  • Työnantajarekisteri
  • ALV-rekisteri
  • 28.07.2016 Rekisteröity:
  • #Y-tunnus: 2773516-2
  • c/o Ilvesvuorenkatu 25 Ilvesvuorenkatu 25 , 01900
    NurmijÄrvi
Toimialueet
Uusimaa, Pirkanmaa, Kantahäme, Satakunta

Löydä luotettava tekijä remontillesi ja säästä rahaa!

Haluan tarjouksia remontilleni URAKKAMAAILMA

Remonttiturva veloituksetta

Tiesitkö, että Urakkamaailma tarjoaa remonttiturvan veloituksetta kaikille palvelun kautta tehdyille remonteille?
Kilpailuta remonttisi