Urakkamaailmasta löydät luotettavan urakoitsijan remontillesi.
Rakennuksen tyyppi
Rivitalo
Pinta-ala
45 m2
Sijainti
Espoo
Rakennuksen ikä
-
Taloyhtiö
Ei
Remontin toteutus
14.06.2018
Siivous
-
Kategoria
Maankaivuu
Pihan huolto
Kuvaus
Remontin tarkoituksena tehdä kasvojen kohotus rivarin pihalle, mutta suht yksinkertaisesti eli tässä vaiheessa teetännässä vain maatyöt siirtonurmen asentamiseksi (asentamisesta voi jättää myös eritellyn tarjouksen. Voi kuitenkin olla, että tämän voimme toteuttaa itse). Tämän lisäksi on tarkoitus rakentaa n. 15 neliön matala puuterassi.
Pyydämme erittelemään tarjouksessa pohjatyöt, maa-aineksen siirtokustannukset, siirtonurmen asennuksen ja terassinrakennuksen kustannukset.
Tekijällä tulee olla y-tunnus.
Aloitusajankohta hyvin joustava. Voi siis jättää tarjouksen, vaikka voisi aloittaa vasta loppukesästä.
Kyse 70-luvun rivitaloasunnon pihasta. Pihalle jää kolme puuta, joka huomioitava urakassa. Maapohja suht savinen. Tällä hetkellä pihalla runsaasti kasvustoa, jota olemme itse karsimassa, mutta myös tämän viheraineen poisvienti voisi sisältyä urakkaan (mikäli urakka alkaa suht nopeasti)
Kivetykset ja sähkötyöt ym. toteutetaan vasta myöhemmin.
Tai siirry täyttämään remontti-ilmoitus