Vesimittarit pakollisiksi vanhoihin kerrostaloihin

Huoneistokohtaiset vesimittarit tulevat pakollisiksi vanhoihin kerrostalohuoneistoihin. Uusi velvoite on kirjattu valmisteilla olevaan korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimuksiin, jotka tulevat todennäköisesti voimaan ensi vuoden alussa. Muutos on osa jatkuvaa energiatehokkuuden kehittämistä sillä vesimittarien asennus vähentään veden käyttöä keskimäärin noin 10 prosenttia. Asuntokohtaiset mittarit lisäävät myös oikeudenmukaisuutta laskutukseen kun asukkaita laskutetaan oman käytön perusteella.

Ympäristöministerion yli-insinööri Jyrki Kauppisen mukaan mittarit olisi asennettava huoneistoihin laajamittaisen putkiston linjasaneerauksen yhteydessä, mikäli se on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti mahdollisesti. EU-tasolla on myös valmisteilla energiatehokkuusdirektiiviin lisättävä vaatimus huoneistokohtaisista lämpöenergiamittareista. Suomessa näitä ei aioita asettaa pakollisiksi. Kauppinen kertoo, että jälkiasennettavat, patterikohtaisesti lämpöenergiaa mittaavat järjestelmät eivät vaikuttaisi olevan Suomessa kustannustehokkaita, sillä niiden tuomat säästöt ovat hyvin pieniä tai olemattomia.

Lähde: Turun Sanomat

Päivitys: 14.08.2013

Huoneistokohtaiset vesimittarit pakolliseksi 1.9.2013 lähtien

Taloyhtiöissä vedenkulutuksen laskutuksen oikeudenmukaisuuden on kirjattu tuore lakimuutos. Syyskuun 2013 alusta lähtien huoneistokohtaiset vesimittarit on asennettava kaikkiin uusiin putkistosaneerauskohteisiin. Vuonna 2007 valmistuneisiin tai uudempiin taloyhtiöihin on myös tehty varaus huoneistokohtaista vesimittauslaitteistoa varten, eli tätä uudempiin taloyhtiöihin mittarin asennus onnistuu myös jälkikäteen.

Urakkaterveisin,

Urakkamaailma.fi- tiimi
urakkamaailma@urakkamaailma.fi

Kuinka käytät Urakkamaailmaa oman taloyhtiösi urakoihin tai kotisi remontteihin?

1. Tee remontistasi ilmoitus. Valitse oletko taloyhtiön edustaja vai kotisi remontoija. Klikkaa tästä.
2. Vastaanota tarjouksia alan ammattilaisilta.
3. Valitse paras tekijä kohteellesi

Ajankohtaista

Raksamessut 2015 pääsylippukilpailu, villein voittaa!
2015-03-11 11:34:57

Lupaus vuodelle 2015
2015-01-05 14:09:24

Tutkimus: luottavatko suomalaiset rakennusalan ammattilaisiin?
2014-11-26 11:44:38

Muistutus! Asunto- osakeyhtiöiden perusparannuksen korkotukilainahakemuksen hakuaika päättyy 4.12.2014
2014-11-20 12:27:03

Mitä taustatietoja tulee ottaa huomioon urakoitsijan valinnassa?
2014-10-28 10:50:32

Urakkamaailmassa jo yli 2.000 urakoitsijaa ympäri Suomen
2014-09-24 13:01:44

Eduskunta on hyväksynyt verovelkarekisterien julkistamisen
2014-09-04 13:54:16

Urakkamaailma.fi ja Alma Mediapartners yhdistävät voimansa
2014-08-07 11:28:39

Suomessa uuden asunnon hinnasta noin puolet on veroja
2014-07-14 15:43:05

Rakennusalan yritysten liikevaihto kasvoi viime vuoteen verrattuna.
2014-07-11 14:14:08

Neuvot ja vinkit kylpyhuoneremonttiin
2014-07-03 12:15:48

Rakentamisen ilmoitusvelvollisuuteen muutos heinäkuussa 2014
2014-06-19 10:59:48

Voita 200€:n arvoinen työkalusetti Urakkamaailman ja Maspart.com:n kilpailussa
2014-06-16 16:33:59

Urakkamaailma kehittyy ja kasvaa
2014-05-14 15:00:14

Lupapiste.fi ja Urakkamaailma.fi aloittavat yhteistyön
2014-04-24 15:23:12

Remonttiopas ja remonttisopimus
2014-04-11 16:41:28

Energiatodistukseen jälleen uusi säädös: talvienergiatodistus
2014-04-01 09:49:07

Tilaajavastuulaki - sanktiot ylös, valvonta alas
2014-03-26 13:48:50

Urakkamaailma.fi palkittiin Retail Awards 2014 kilpailussa
2014-03-14 16:14:21

Etsimme ohjelmoijaa joukkoomme, lue lisää
2014-03-03 14:31:44

Urakkamaailma arpoo ilmaislippuja Raksamessuille, ota osaa!
2014-02-26 16:12:49

TOP 5 remontit, jotka tulee jättää ammattilaisille
2014-02-21 10:45:18

Raksamessut 2014 Lahdessa 7-9.3.2014
2014-02-06 12:06:01

Kunnan myöntämien korjaus- ja energia- avustusten hakuaika päättyy 27.3.2014
2014-01-28 16:24:57

Luistinrata pihalle, kuinka se tehdään.
2014-01-23 11:39:34

Omistusasumisen kulut kasvoivat hieman
2014-01-19 18:31:11

Kotitalousvähennys 2014
2014-01-05 14:50:44

Urakkamaailman uudenvuodenlupaukset
2013-12-31 13:47:09

Pidä pää kylmänä remontin aikana
2013-12-23 11:43:17

Remontit, jotka eniten nostavat asuntosi arvoa: TOP 5
2013-12-16 17:32:58

Urakkamaailma.fi ja UKKO.fi aloittavat yhteistyön
2013-12-11 11:31:39

Asuntojen hinnat pienessä laskussa
2013-12-03 12:54:58

Ryhmäkorjaaminen kasvattaa suosiotaan
2013-11-28 11:14:42

Mitä putkiremontti maksaa?
2013-11-18 17:54:40

Milloin tarvitsee rakennusluvan?
2013-11-05 03:41:43

Parketti vai laminaatti?
2013-10-22 04:04:31

Remonttivinkkejä
2013-10-14 06:24:56

Urakkamaailmalle Miikka Hyvönen asiakaspalvelupäälliköksi
2013-09-30 05:32:10

Urakoitsijan urakkahaussa ajoittain ongelmia, tässä toimintaohje
2013-09-17 06:33:20

Urakkamaailma.fi etsii asiakaspalvelupäällikköä lisäyksenä joukkoihinsa
2013-09-16 03:46:59

Tietoa putkiston sukituksesta, mitä sukitus tai sujutus tarkoittaa?
2013-09-12 04:21:44

Suomen valtio tukee rakentamista uusilla elvytyksillä
2013-08-27 04:23:13

Urakkamaailman kautta saadaan keskimäärin 4 tarjousta urakan ilmoitusta kohden
2013-08-19 06:34:39

Urakkamaailma ja Suomen Vuokranantajat ry yhteistyöhon
2013-08-12 02:32:42

Urakkamaailmassa remontin kilpailutusta vuoden aikana tehty reilun 50 miljoonan euron edestä
2013-08-05 09:10:53

Asuntojen hinnat pienoisessa laskussa
2013-07-30 08:38:18

Remontoimatta jättäminen käy kalliiksi
2013-07-16 10:04:01

Remontoimiseen liittyviä lakimuutoksia
2013-07-05 03:25:40

Asuntojen hinnoissa liikehdintää
2013-06-28 06:00:22

Kiinteistöjen ylläpidon kustannukset kasvaneet
2013-06-17 08:25:50

Taloyhtiölainojen marginaalisen nosto
2013-06-10 08:19:06

Muista ilmoittaa remontistasi taloyhtiölle
2013-06-07 06:55:11

Urakkamaailma laajenee
2013-05-29 08:37:36

Urakkamaailmalle uusi myyntipäällikkö
2013-05-21 05:52:43

Perinteiset menetelmät putkistosaneerauksissa edelleen suosituin tapa saneerata
2013-05-14 03:23:59

Energiatodistukset taloyhtiöillä
2013-05-02 03:53:46

Urakkamaailma.fi etsii joukkoonsa lisää tekijöitä
2013-04-16 06:10:45

Yhtiökokoukset
2013-04-15 07:54:57

Urakkamaailma oli mukana Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa tekemässä tutkimusta. Tässä tulokset:
2013-03-21 06:57:37

Veronumero harmaata taloutta estämään
2013-03-07 04:15:48

Nuohouksen avaaminen kilpailulle
2013-02-12 08:13:06

Korjausrakentamiselle omat säännökset
2013-01-30 05:40:42

Urakkamaailma on mukana Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa tekemässä tutkimusta
2013-01-17 13:50:50

Urakkamaailma toivottaa hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2013
2012-12-21 12:16:49

Urakkamaailma.fi sijoittui Laatuinnovaatio-kilpailun kärkeen
2012-12-14 09:38:47

Urakoitsijavalinta; lumenpudotus
2012-12-10 11:22:21

Urakkamaailmassa 5 miljoonaa euroa rikki
2012-11-26 11:45:19

Vesimittarit pakollisiksi vanhoihin kerrostaloihin
2012-11-12 09:29:27

Urakkamaailma on mukana Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa tekemässä tutkimusta
2012-10-23 11:23:28

Urakkamaailma.fi palvelulla jo yli 500 isännöitsijäkäyttäjää
2012-10-05 12:51:24

Kansliapäällikkö Hannele Pokka: Kilpailun puute johtanut rakentamisen heikkoon laatuun
2012-09-28 12:02:45

Lisäys palveluumme isännöitsijäasiakkaidemme aloitteesta
2012-09-21 10:04:32

Isännöintipäivät 2012 | Jyväskylä 13.-14.9.2012
2012-09-13 20:28:38

Tilaajavastuu laajeni 1.9
2012-09-06 13:55:31

TES-menetelmä on valmis taloyhtiöiden julkisivuremontteihin
2012-08-17 07:58:44

Ympäristökeskustelu puutteellista
2012-07-17 10:38:28

Tilaajavastuu Oy ja Urakkamaailma.fi aloittavat yhteistyön
2012-06-19 08:08:36

Asiakaskokemuksia isännöitsijöiltä
2012-05-18 13:22:19

Sähkölämmitykseen säästöjä
2012-05-11 09:29:18

Kauppalehden artikkeli Urakkamaailmasta
2012-05-07 10:10:44

Rakennuskustannukset
2012-04-16 14:40:52

Asuntojen hintojenkehitys helmikuu 2012
2012-04-10 08:59:09

Kotitalouksien asumismenot
2012-04-02 09:48:15

Palvelumme kasvu
2012-03-21 16:37:06

Uusi palvelu avautunut
2012-03-05 14:06:46