Qecco Oy
Ei aktiivinen

Qecco Oy

Projektit

Yritys Qecco Oy (2194700-9) on liittynyt Urakkamaailmaan jo ennen vuotta 2015.

Yrityksen kuvaus

Olemme kahden ammattilaisen tiimi. Tarvittaessa palkkaamme lisähenkilöstöä. Muuten hoidamme kaiken itse, myös LVIS-työt. Kauttamme saat kaikki työt mitkä kuuluvat joko uudis- tai korjausrakentamiseen, kalusteet mukaan lukien. Tarvittaessa myös sisustussuunnittelua. Olemme remontoineet vaativia kohteita, joissa kosteus/homevaurioita, sekä vanhojen kerrostalojen huonejärjestysten muutoksia. Näissä on jouduttu etenemään aina perustuksia myöten, eli kodinremontit eivät niistä juuri vaativammaksi voi tulla. Lähtökohtana on ollut, että asiakas saa edullisilla tuotteilla tehtyjä, tyylikkäitä, laadukkaita ja hintaansa nähden näyttäviä ratkaisuja. Asiakas saa juuri oikean tuotteen, oikeaan aikaan ja joka on vielä laadukas. Olemme saaneet paljon kiitosta nopeudesta, aikataulun pitävyydestä ja siitä, että tehdään mitä sovittiin ja myös extraakin Lisäksi vastaamme puhelimeen..;)

Palvelut

Yrityksemme toimiala on rakennusurakointi, -konsultointi ja -suunnittelu, kiinteistöjen käyttö- ja kunnossapito- ja huoltotoiminta, isännöinti, rakennuttamis- ja projektinjohtotehtävät. Tarvittaessa teemme myös lan/wlan-kotiverkot.
Konsultointialueseen kuuluvat home- ja kosteuskartoitus sekä desifioinnit.

Takuu

Takuu Urakkamaailman kautta suoritetulle työlle:
Kaikille työlle on takuu. Työt tehdään laatutasoltaan aina vähintään voimassa olevan RT-kortin mukaan. Kuvaamme kaikki kohteet alotuksesta valmiseen kohteeseen, jolloin asiakas näkee mitä missäkin on tehty. Usein kohteesta on satoja kuvia jotka asiakas saa muistikortilla, joko kaikki, tai tarvitsemansa. Kiinteistöä myydessä ostajalle on helppo esitellä tehdyt korjaukset ja kiinteistön myynti helpottuu. Kiinteistö saadaan myytyä nopeammin ja myös hintapyyntö voi olla korkeampi. Reklamaatiotilanteessa kuvat ovat korvaamattomat. Panostamme erityisesti kahteen asiaan, kokonaislaatuun ja hintaan. Kokonaislaatu pitää sisällään myös takuun aikataulusta.

Takuu Urakkamaailman kautta suoritetun työn materiaaleille:
Valmistajan antama takuu. Asiakas saa materiaalit urakoitsijan hinnalla, eli emme lisää hintoihin omaa katetta.

Yrityksen vakuutukset:
Ryhmähenkivakuutus ja vastuuvakuutus.

Löydä luotettava tekijä Urakkamaailmasta!

Täysin Ilmainen
Remonttiturva veloituksetta
Taustatarkistetut urakoitsijat
Helpot esitäytetyt sopimuspohjat
Saa useita tarjouksia - Nopeasti
Haluan tarjouksia remontilleni
Rekisteritiedot

  • Yritysmuoto: Osakeyhtiö
  • Verohallinnon perustiedot
  • Kaupparekisteri
  • Ennakkoperintärekisteri
  • ALV-rekisteri
  • 08.05.2008 Rekisteröity:
  • #Y-tunnus: 2194700-9
  • ,
Toimialueet
Suomi, Viro

Arvostelut

Olemme uusi yritys Urakkamaailmassa, emmekä ole vielä ehtineet saada arvosteluja profiiliimme. Kysy kuitenkin rohkeasti lisätietoja osaamisestamme!


Yrityksellä ei ole tilikausitietoja.

Osta yritykseen liittyviä raportteja

Voit ostaa alla olevia raportteja klikkaamalla.

Kaupparekisteriote Tilinpäätös Maksuhäiriöt Yhtiöjärjestys Vastuuhenkilöt

Perustiedot

Y-tunnus 21947009 YTJ
Yhtiömuoto Osakeyhtiö YTJ
Toimiala Puutavaratuotetukkukauppa YTJ
Toimialakuvaus - -
Kotipaikka Lahti YTJ
Toimitusjohtaja - -
Yrityksen kieli Suomi YTJ
Postiosoite ,
Käyntiosoite ,

Rekisteröinnit

Verohallinnon perustiedot 03.07.2008 Päättynyt 16.12.2019 YTJ
Kaupparekisteri 03.07.2008 Päättynyt 15.12.2019 YTJ
Ennakkoperintärekisteri 30.03.2009 Päättynyt 31.12.2009 YTJ
Työnantajarekisteri 01.02.2009 Päättynyt 30.04.2011 YTJ
ALV-rekisteri 01.05.2008 Päättynyt 30.04.2011 YTJ

Powered by ALMA Talent Tietopalvelut

Vastuullisuus

Yritys ei ole vielä ladannut vastuullisuusraportteja tai eritellyt materiaali- ja ajoneuvotietojaan. Voit halutessasi tiedustella tietoja suoraan yritykseltä.

Löydä luotettava tekijä Urakkamaailmasta!

Täysin Ilmainen
Remonttiturva veloituksetta
Taustatarkistetut urakoitsijat
Helpot esitäytetyt sopimuspohjat
Saa useita tarjouksia - Nopeasti
Haluan tarjouksia remontilleni
Urakoitsijan tila
Ei aktiivinen

Tämä urakoitsija ei ole tällä hetkellä Urakkamaailmassa. Tämä voi johtua monesta eri syystä, kuten:

  • Urakkamaailman alkuselvitys urakoitsijasta on kesken
  • Urakoitsijan rekisteritiedot ovat puutteelliset
  • Urakoitsijan tili on toistaiseksi asetettu epäaktiiviseksi
  • Yhteistyö on toistaiseksi päättynyt

Projektit
Raportit ja sertifikaatit

0kpl

Siirry raportteihin
Materiaalit

0kpl

Siirry materiaaleihin
Ajoneuvot

0kpl

Siirry ajoneuvoihin
Toimialue

Ei asetettu

Rekisteritiedot

  • Yritysmuoto: Osakeyhtiö
  • Verohallinnon perustiedot
  • Kaupparekisteri
  • Ennakkoperintärekisteri
  • ALV-rekisteri
  • 08.05.2008 Rekisteröity:
  • #Y-tunnus: 2194700-9
  • ,
Toimialueet
Suomi, Viro

Löydä luotettava tekijä remontillesi ja säästä rahaa!

Haluan tarjouksia remontilleni URAKKAMAAILMA

Remonttiturva veloituksetta

Tiesitkö, että Urakkamaailma tarjoaa remonttiturvan veloituksetta kaikille palvelun kautta tehdyille remonteille?
Kilpailuta remonttisi